Hätäkeskuksen viestit eivät menneet perille – Ongelma korjattu

Hälytysten saapumatta jääminen Jämsänkosken ja Keuruun vapaapalokuntien hakulaitteisiin johtui koodien syöttövirheestä Keski-Suomen pelastuslaitoksella. Vika saatiin korjatuksi Jämsänkoskella perjantaina, Keuruulla jo keskiviikkona.

– Inhimillinen virhe, sanoo Keski-Suomen pelastuslaitoksen viestipäällikkö Jari Wilén.

Hälytykset koskivat vain ensivasteyksiköiden tehtäviä. Ensivastekoulutettuja on Jämsänkoskella noin 10–15 henkilöä. Ensivasteyksikkö lähetetään onnettomuuspaikalle kun tarvitaan loukkaantuneiden elintoimintojen ylläpitoa ennen ambulanssin tuloa. Ensivaste ei kuljeta potilaita.

Hälytykset tulivat kuitenkin normaalisti tekstiviesteinä palomiesten matkapuhelimiin. Tekstiviesteissä on kuitenkin viiveitä hakulaiteviesteihin verrattuna, joten tässä on ollut riskejä vaikka vaaratilanteita ei ole todettukaan. Ongelmia on ollut reilun kuukauden eli sitä lähtien kun Keski-Suomen hälytykset siirtyivät Vaasan hätäkeskukselle.

Wilénin mukaan hälytykset Vaasan hätäkeskuksesta ovat yleisesti ottaen toimineet hyvin.

– Vaasan hätäkeskuksen aikana meille on tullut yli 600 hälytystä, joista 18 on ollut ongelmallisia ja niistä hälytyksiin liittyviä alle 10, hän sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .