HS: Eduskuntaryhmien johtajat tyrmäävät massaseulonnan

Suurin osa eduskuntaryhmien puheenjohtajista vastustaa tietoliikenteen massaseulontaa, kertoo Helsingin Sanomat. Sen mukaan puheenjohtajat eivät kannattaisi massaseulontaa edes kansallisen turvallisuuden nimissä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Mäkelä oli ainoa, jonka mukaan massaseulonta voisi olla tarpeellista.

- Suomen tiedustelulainsäädännön valmistelussa tulee hakea soveltuva tasapaino laajemman kohdentamattoman valvonnan ja kohdennetumman valvonnan välille, Mäkelä sanoi.

Lehti kysyi puheenjohtajien mielipidettä Sveitsin verkkotiedustelumallista, jossa ensin määritellään kohde ja sitten aloitetaan tiedustelu. Kansalaiset voivat tarkastaa itseään koskevat tiedot tiedustelupalvelusta ja tiedustelupalvelua valvotaan tiukasti.

Suomen eduskuntaryhmät pitävät tarkastamisoikeutta hyvänä.

Suomen tiedustelulainsäädäntöä ollaan uudistamassa.

Uusimmat

Kotimaa

Ylen päätoimittaja pyysi Jyväskylän yliopistolla anteeksi rekryvideon aiheuttamaa närää – "Keskustelu ei todellakaan ollut mitään hymistelyä"

Ärrävikainen joutuu jonottamaan Jyväskylän seudulla jopa viisi kuukautta – seuraavaksi kokeillaan puheterapeutin vastaanottoa netissä

Järviä rehevöittävästä vieraslajista voi tulla tärkeä biokaasulähde tai lannoitetta – se selviää kolmen vuoden päästä

Sää viilenee mutta kuivuus jatkuu – juuri nyt ilmassa on paljon koivun siitepölyä

Jyskän asukkaat sammuttivat palon asuinalueen läpi menevällä polulla

Isän odottamaton kuolema lähensi Heikki Herliniä ja Riikka-siskoa: "On hyvin tärkeää, että ihmisiä katsotaan ilman massiivisia lokerointeja"

Päiväkodin hoitajaa syytettiin 5-vuotiaan lapsen pahoinpitelystä Jyväskylässä: "Oikeutettu ja hyväksyttävä menettely"

Valiokuntien puheenjohtajuuksista kiinnostava jako: perustuslakivaliokunta SDP:lle, sote-valiokunta keskustalle ja ulkoasiainvaliokunta perussuomalaisille

Eduskuntaryhmät jakoivat valiokuntien puheenjohtajuuksia: Suuri valiokunta vihreille, perustuslakivaliokunta SDP:lle

Petäjäveden liikenneympyrän lähellä savusi – syynä käsistä lähtenyt heinien poltto

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.