HS: Harvan vankikarkurin pako onnistuu

Pieni osa vankikarkureista onnistuu pakenemaan viranomaisia useita vuosia ja mahdollisesti jopa loppuikänsä. Suomalaisvankiloista on parhaillaan karkuteillä kuusi vankia, joista kaksi on ollut kohta kateissa jo lähes vuosikymmenen, kertoo Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.

Kolmanneksi pisimpään kateissa olleen vangin pakomatka on kestänyt yli kaksi vuotta. Kolme muuta vankia ovat karanneet kuluvan vuoden aikana, HS kertoo.

Nämä kuusi vankia on tuomittu muun muassa murhasta, törkeistä huumausainerikoksista, raiskauksesta ja omaisuusrikoksesta. Murhaan on syyllistynyt elinkautisvanki Pekka Luukkonen, joka pakeni Oulun vankilasta kaksi viikkoa sitten maanantaina.

HS:n haastattelema rikosseuraamuslaitoksen tarkastaja Jukka Siltaloppi pitää selvänä, että pitkään kateissa olleet vankikarkurit ovat onnistuneet livahtamaan Suomesta ulkomaille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.