HS: Jämsässä ajetaan kännissä neljänneksi eniten Suomen kunnista – huumerateissa Jyväskylä ykkönen Keski-Suomessa

Jämsä on Suomen kunnista kolmantena rattijuopumusten määrässä, selviää Helsingin Sanomien selvityksestä. Jämsää enemmän rattijuoppoja on jäänyt kiinni vain Kemissä, Pertunmaalla ja Kustavissa Varsinais-Suomessa.

Maakuntana Keski-Suomi on rattijuopumusten määrässä Suomen keskitasoa. Manner-Suomen 18 maakunnasta Keski-Suomi on vertailussa sijalla 9.

Pienet kunnat sijoittuvat vertailussa korkeimmalle. Se ei tarkoita, että pienissä kunnissa varsinaisesti olisi varmasti enemmän kännissä ajamista kuin suurissa kaupungeissa, vaan ennemminkin tulos kertoo poliisin valvonnan tehokkuudesta.

Pienten kuntien sijoituksia nostaa esimerkiksi poliisin valvonta kuntien läpi kulkevilla vilkkailla valtateillä. Tällöin kuskina on usein joku muu kuin kunnassa asuva.

Esimerkiksi Pertunmaan sijoitusta ylikomisario Petri Isokuortti selittää HS:lle sillä, että kunnassa sijaitsee Suomen vilkkain ABC-asema.

Kun taas katsotaan pelkkiä ratista huumeiden vaikutuksen alaisena käryinneitä, nousee Jyväskylä reilusti Jämsän yli myös asukaslukuun suhteutettuna.

Keski-Suomen huumerattijuopumukset 2016–2018, yli 5000 asukkaan kunnat

 Huumerattijuopumuksia    Huumeratit per 1000 asukasta
1. Jyväskylä

718 

5,1

2. Jämsä

98 

4,7

3. Muurame

28 

2,8

4. Äänekoski

43 

2,2

5. Laukaa

24 

1,3

6. Keuruu

10 

1,0

7. Saarijärvi

0,9

8. Viitasaari

0,8

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .