HS: Lähes 400 kuntapoliitikolla takanaan tuore rikostuomio – lähes sata saanut vankeusrangaistuksen

Eniten tuomioita on perussuomalaisilla. Keskustan saarijärveläisvaltuutettu tuomittu ehdottomaan vankeuteen.

Viime kevään kuntavaaleissa valituista valtuutetuista ja varavaltuutetuista lähes 400:lla on tuore rikostuomio, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden selvityksen mukaan kunnanvaltuustoissa on yhteensä 395 paikallispoliitikkoa, jotka ovat viiden viime vuoden aikana syyllistyneet yhteensä 705 lainvoimaiseen rikokseen.

Lisäksi heistä lähes sata on saanut vankeusrangaistuksen joko ehdollisena tai ehdottomana.

Suurimmassa osassa kuntia ainakin yksi valtuutettu tai varavaltuutettu on saanut rikostuomion. Lehden selvityksen mukaan vain 30 prosenttia kunnista on sellaisia, joissa kuntapoliitikoilla ei ole rikostuomiota.

Neljännes kaikista selvityksessä olleista rikoksista on tapahtunut liikenteessä. Paikallispoliitikot ovat jääneet kiinni ylinopeudesta tai rattijuopumuksesta.

Keski-Suomen valtuutetuista Helsingin Sanomat on maininnut saarijärveläisen Teppo Haapakosken. Hänet on lehden tietojen mukaan tuomittu kahdesta törkeästä veropetoksesta, kahdesta törkeästä kirjanpitorikoksesta ja osakeyhtiörikoksesta vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Haapakoski oli tehnyt asfalttialankorjausurakointiyrityksessään perusteettomia sopimuksia aliurakointilaskuista välttääkseen veroja. Kaikkiaan hän on vältellyt veroja noin 400 000 euron edestä.
– Jotkut asiat on tehty ja ne on sovitettu, ja sillä siisti. Mehän ollaan kansalaisten äänestämiä, Haapakoski kommentoi lehdelle.