HS: Maahanmuuttajia otetaan huostaan muita useammin

Maahanmuuttajataustaisia lapsia otetaan huostaan muita useammin, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden selvityksen mukaan viime vuonna esimerkiksi Helsingin hallinto-oikeudessa tehdyistä huostaanottopäätöksistä viidesosa koski maahanmuuttajataustaisia perheitä. Sama tulos oli myös vuonna 2008. Helsingin hallinto-oikeuden alueeseen kuuluvat Uusimaa ja Itä-Uusimaa.

Myös Turun, Hämeenlinnan ja Kouvolan hallinto-oikeuksien huostaanottopäätöksistä vähintään kymmenen prosenttia kohdistui maahanmuuttajataustaisiin. Koko väestöön suhteutettuna maahanmuuttajia asuu näillä alueilla huomattavasti vähemmän.

Luvut ovat suuntaa antavia, sillä asiakkaiden kansallisuuksia ei näy suoraan hallinto-oikeuksien järjestelmistä. Lehden arvion mukaan maahanmuuttajien huostaanottoluvut ovat todellisuudessa vieläkin suurempia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.