HS: Sähkötupakka on nyt tutkitusti selvästi vaarallista

Nikotiinipitoinen höyry aiheuttaa keuhkoahtaumatautia.

Sähkösavukkeiden eli höyrystämiseen ja höyryn hengittämiseen perustuvien tupakointia muistuttavien sähkölaitteiden käyttäminen on vaarallista. Jos höyryssä on nikotiinia, on höyryn hengittäminen "erityisen vaarallista", Helsingin Sanomat kirjoittaa.

Lehden mukaan tuoreessa amerikkalaistutkimuksessa on todettu, nikotiinia sisältäneiden sähkösavukkeiden höyryn hengittämisen aiheuttaneen hiirille keuhkoahtaumatautia, tulehdusreaktion keuhkoihin ja keuhkolaajentumaa. Nikotiiniton höyry aiheutti jonkin verran keuhkoputkien supistumisherkkyyttä sekä ilman virtauksen rajoittumista hengitysteissä sekä astmankaltaista keuhkoputkien herkistymistä ärsykkeille.

Helsingin Sanomien haastatteleman asiantuntijalääkärin Heikki Ekroosin mukaan kyseessä on ensimmäinen sähkösavukkeiden pitkäaikaisvaikutuksia selvittänyt tutkimus. Hiirikokeen koeasetelma vastasi noin 20–30 vuoden tupakointia ihmisillä.

Tutkimus on julkaistu Thorax-lehdessä tänä syksynä, Helsingin Sanomat kertoo.

Helsingin Sanomien haastattelemien asiantuntijoiden mukaan sähkösavukkeita ei voi suositella tupakoinnin lopettamiseen niiden haitallisten terveysvaikutusten vuoksi.

Lähde:

Helsingin Sanomat

Uusimmat

Kotimaa

Kuusikymppinen mies kävi jälleen käsiksi alaikäiseen Jyväskylässä – taustalla useita tuomioita vastaavista rikoksista

Mansikkien ja mustikkien esi-isät saapuivat Suomeen Keski-Volgan aroilta ja Euroopan mantereelta

Matkustaja jäi pysäkille Jyväskylässä, kun paikallisbussin kuljettaja ei huolinut 50 euron seteliä – viimeisin väärennystapaus vain viikon takaa

Vanhusten turvapuhelimissa käyttökatko tiistain ja keskiviikona välillä – "Aina voi soittaa hätänumeroon, jos turvapuhelin ei yhdistä"

Muuttohaukka hyötyi alkukesän lämmöstä – maakotkalla huono pesintävuosi

Kirkkovaltuuston nykyinen puheenjohtaja oli suosituin Perhon seurakuntavaaleissa

Karstulaan valittiin vahvasti naisvaltainen kirkkovaltuusto – kaikki kolme miesehdokasta pääsivät kuitenkin läpi

Yrittäjä Timo Wenell ponnahti Virtain kirkkovaltuustoon ja kerralla kärkipaikalle tasan 100 äänellä

Isä uhkasi tyttärensä 16-vuotiasta poikaystävää puukolla ja kurkunleikkausliikkeellä Jyväskylässä

Juuse-pojan korvatulehduskierre ei katkennut antibiooteilla – Kiukkosten perheessä valvottiin öisin neljä kuukautta, kunnes apu lopulta löytyi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.