HS-gallup: Yli puolet suomalaisista leikkaisi julkisia menoja velkaantumisen kuriin saamiseksi

Vain noin neljännes kyselyyn vastanneista kannatti julkisten menojen lisäämistä.

Suomalaisista 62 prosenttia leikkaisi julkisia menoja, jotta Suomen velkaantuminen saataisiin kuriin, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä.

Gallupissa kysyttiin, miten julkisen vallan pitäisi suunnata talouspolitiikkaa, jotta Suomen talous vahvistuisi. Vastausvaihtoehtoina olivat menojen leikkaaminen tai lisääminen tarvittaessa velkarahalla.

Vain noin neljännes kyselyyn vastanneista kannatti julkisten menojen lisäämistä. Seitsemän prosenttia ilmoitti, ettei kumpikaan vaihtoehto kelpaa. Kuusi prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Noin puolet vastanneista uskoo elintason pysyvän kutakuinkin ennallaan. Vain neljännes vastaajista uskoo elintason nousuun.

Kantar TNS haastatteli kyselyä varten 1 004 ihmistä 21.–31. elokuuta. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Uusimmat

Kotimaa

Päiväkodin johtaja sai kärsiä, kun jyväskyläläisäiti hermostui perheestä tehdystä lastensuojeluilmoituksesta – pikaistuksissa kirjoitetusta viestistä sakkoja

Kyllä tästä maisterille seppele syntyy – yliopiston promootion juhlallisuudet alkoivat

Vanhat koulurakennukset joutuivat jälleen ilkivallan kohteeksi Tikkakoskella – katso karut kuvat spraymaalilla sotketuista seinistä

Uusi ravintolalaiva laskettiin tänään Päijänteeseen – Jyväskylän satamassa ensi vuonna

Kaipolan tehtaalla uhkaava tulipalo – tuli syttyi valtavassa keräyspaperikasassa 10000-neliöisessä varastossa

PS-Nuorten valtionapu vaakalaudalla, ministeriö perää selvitystä

Poliisi epäilee Ylöjärven tulipaloa tahallaan sytytetyksi – keitä ovat näiden ajoneuvojen kuljettajat?

Jyväskylän Minimanin perinteikäs lounaskahvila Mokkariina sulkee tänään ovensa – "Raskasta on ollut"

Majavan pureman itäsiperianlaika Jepen omistaja tuomittiin reilun 200 euron sakkoihin – koira puri kuolioon menneen jalkansa poikki

Hovi tuomitsi vankilaan Turun keskustassa kerrostalopaloja sytyttäneen miehen – kertoi poliisille halunneensa antaa palokunnalle tekemistä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.