Haamuja löytyy myös keskustanuorista

Myös keskustan nuorisojärjestössä on haamujäseniä. Paisuteltu jäsentilasto on poliittiselle nuorisojärjestölle vakavampi paikka kuin itse puolueelle. Kun nuorisojärjestöille jaetaan valtionapua, yksi mittari on jäsenmäärä.

Puolue ei osaa kertoa, paljonko jäsenrekisterissä on ilmaa.

Valtionapua jakava opetusministeriö luottaa järjestöjen antamiin tietoihin eikä yleensä ryhdy tarkistamaan niitä. Keskustanuoret on saanut tänä vuonna valtiolta 682 000 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Jyväskylän keskustaan tulossa iso kulttuuriuudistus: "Käänteentekevin sitten Kävelykadun perustamisen"

Kalat saavat odottaa: Vesilain uudistus ei räjäytä patoja vielä vuosiin – Ministerin mukaan uudistus "ei ole helppo harjoitus"

Hovioikeus käsittelee viimeistä syytettä isossa jengijutussa, jota tutkitaan yhä KRP:ssä – kokonaisuus poiki United Brotherhoodin lakkauttamiseen tähtäävän kanteen

EIT:ltä tulossa ratkaisu tapauksessa, jossa mies tapettiin Irakissa – palauttiko Suomi miehen Irakiin väärin perustein?

Valtio-omistaja syynää tänään Postin vuokratyövoiman käyttöä

Uusia kutsuja Linnan juhliin: "Melkoisesti säikähdin"

Asukkaan ripeä toiminta pelasti keittiön vaurioilta, kun astianpesukone syttyi palamaan – tietäisitkö sinä, mitä vastaavassa tilanteessa pitää tehdä?

Jyväskylä isännöi Ahtisaari-päiviä ensimmäistä kertaa – torstaina KSML.fi:ssä suora lähetys Arto Nybergin vetämästä keskustelutilaisuudesta

Helsingin apulaispormestari Razmyar luottaa EM-kisapaikan juhlijoiden ymmärrykseen – Manta-patsasta ei aidata kiipeilijöiden varalta

Saamelaisten totuus- ja sovintokomission perustaminen etenee

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.