Haavisto: Ympäristömuutokset ovat suurin turvallisuusuhkamme

Suomi ei voi Haaviston mukaan olla vain katsomossa, kun ympärillä tapahtuu suuria muutoksia.

Maailman suuret ympäristömuutokset ovat suurin turvallisuusuhkamme, sanoo vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto uudenvuodenpuheessaan.

Haavisto muistuttaa, että ilmastonmuutoksen ympäristövaikutukset lisäävät myös konflikteja ja pakolaisuutta.

– Kun kaivot kuivuvat ja viljelysmaat tuhoutuvat, on edessä lähtö, Haavisto kuvaa.

Suomi ei voi Haaviston mukaan olla vain katsomossa, kun ympärillä tapahtuu suuria muutoksia. Haavisto painottaa, että Arktisen unionin puheenjohtajamaana Suomella on suuri vastuu kehityksestä.

– Meidän on kehitettävä ja otettava käyttöön vähäpäästöisiä energiantuotantomuotoja ja parempaa ympäristöteknologiaa ja menetelmiä, joilla sidomme enemmän hiiltä metsiin ja maaperään, Haavisto sanoo.

– Tällä uudella ympäristöosaamisella voimme myös luoda globaaleja menestystarinoita. Suomi voi olla suunnannäyttäjä, hän tiivistää.