Haglund: Suomi mukaan tuhoamaan Syyrian kemiallisia aseita

Puolustusministeri Carl Haglund (r.) ehdottaa, että Suomi selvittäisi, voitaisiinko Syyriasta ottaa kemiallisia aseita tuhottavaksi täällä.

– Jonkun pitää ottaa ne kemialliset aseet haltuunsa ja tuhota ne. Meidän pitää aktiivisesti selvittää omia edellytyksiämme, Haglund sanoi eduskunnassa, missä hän oli selvittänyt Syyrian tilannetta puolustusvaliokunnalle.

 Haglundin mukaan kysymys on isosta ja vaativasta tehtävästä. Syyrialla on maailman kolmanneksi suurimmat varastot kemiallisia aseita.

– Poliittisesti se olisi mielestäni oikea teko Suomelta.

Haglundin mielestä Suomen pitäisi myös varautua lähettämään rauhanturvaajia Syyriaan, jos maahan saadaan aselepo.

Haglund myöntää, että Suomi ja muut Pohjoismaat ovat olleet aktiivisia ehdotuksessa Syyrian kemiallisten aseiden luovuttamisesta kansainväliseen valvontaan.

Norjalainen VG-lehti on kertonut, että Venäjän ehdotus Syyrian kemiallisten aseiden kansainvälisestä valvonnasta oli alun perin Pohjoismaiden ja Baltian maiden ajatus.