Hakerekka syttyi palamaan Vespuolentiellä Korpilahdella

Liikenneviraston mukaan tilanne oli ohi kello 17.56.

Hakerekka syttyi palamaan Vespuolentiellä Jyväskylän Korpilahdella torstaina iltapäivällä.

Palo saatiin sammumaan, mutta ajoneuvo tukki iltapäivällä muutaman tunnin ajan Ysitielle tulevan kaistan vähän Kärkisten sillalta Jyväskylään päin, kertoi päivystävä palomestari Tomi Jousmäki Keski-Suomen pelastuslaitokselta.

Liikenneviraston mukaan tilanne oli ohi kello 17.56.

Palo sai alkunsa auton alustasta, eikä sen syttymissyytä toistaiseksi tiedetä, Jousmäki kertoo.

– Rekan kuljettaja sai apua toisesta ajoneuvosta, ja yhdessä he saivat palon sammumaan käsisammuttimella, Jousmäki kertoo.

Hätäkeskusilmoitus palosta tehtiin torstaina kello 15.09.