Hallinto-oikeus kumosi lietekaivopäätöksen Saarijärvellä

Saarijärven seudun jätelautakunnan asia palautuu uuteen käsittelyyn.

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden mukaan Saarijärven seudun jätelautakunta teki joulukuussa 2014 lainvastaisen päätöksen, kun se päätti säilyttää alueensa kiinteistöjen haltijoilla järjestämisvastuun sakokaivojen ja umpilietekaivojen tyhjennyksestä.

Kiinteistöjen haltijat ovat siis itse sopineet kaivojensa tyhjennyksistä kuljetusyrittäjien kanssa.

Jätelain mukaan kunnan on järjestettävä jätehuolto myös sako- ja umpilietteen osalta. Lain mukaan kunta voi kuitenkin päättää kiinteistön haltijan järjestämästä jätteenkuljetuksesta tietyin ehdoin.

Hallinto-oikeuden mukaan kaikki nämä ehdot eivät täyttyneet muun muassa siksi, että jätteenkuljetuksen hinta ja saatavuus vaihtelevat alueittain.

Lisäksi viranomaisten mahdollisuudet seurata jätehuollon toimivuutta ovat huonot. Hallinto-oikeus piti toteen näytettynä, että lietettä on päätynyt myös muualle kuin puhdistamoille.

Hallinto-oikeus päätti kumota lautakunnan päätöksen ja palautti asian lautakunnalle uuteen käsittelyyn.