Hallinto-oikeus kumosi tuomiokapitulin sateenkaaripapille antaman varoituksen

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut kirjallisen varoituksen, jonka Oulun hiippakunnan tuomiokapituli antoi pastori Arpad Kovacsille loppuvuodesta 2017. Kovacs sai varoituksen, koska oli vihkinyt samaa sukupuolta olevan parin.

Hallinto-oikeus päätti kumota tuomiokapitulin varoituksen äänestystuloksella 2–1.

Antamansa varoituksen perusteluissa tuomiokapituli katsoi, että Kovacs oli toiminut vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta. Hallinto-oikeuden mukaan tuomiokapitulin päätös oli lainvastainen. Hallinto-oikeus toteaa, että kirkkolakiin tai kirkkojärjestykseen ei ole lisätty säännöksiä vihittävien parien sukupuolesta sen jälkeen kun avioliittolain muutos teki mahdollisiksi samaa sukupuolta olevien avioliitot maaliskuussa 2017.

Tuomiokapituli harkitsee asiassa valitusluvan hakemista korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Palokan senioritalon palo sammutettu: 168 asukasta evakuoitiin – talo paloi suurelta osin asuinkelvottomaksi ja tuli levisi myös naapuritaloon

Yön uutiskooste: Jyväskylän senioritalon palo sammutettu, Ilmatieteen laitokselta rankkasade - ja tuulivaroituksia, kotimaan lomakohteita loppuunmyyty

Juha Honkosen uutisanalyysi: Koronan toinen aalto tulee, olemmeko valmiit?

Larvanto oli mielisairaalassa, joi itsensä kuolleeksi ja käynnistettiin kaapeleilla, mutta juominen jatkui – vasta Jyväskylän AVOT-ryhmä tuki raitistumiseen

Yli 3 000 päihde- ja mielenterveyspotilaan hoito siirtyi sairaanhoitopiiriltä kaupungille Jyväskylässä: Potilailla hätä palveluiden jatkuvuudesta kaupungin taloustilanteessa

Uhrit ovat rohkaistuneet – seksuaalirikoksista tehtiin viime vuonna kolmannes enemmän rikosilmoituksia kuin vuonna 2017

Ambulanssin navigaattori on ajattanut jo kahdesti harhaan etsiessään aivoverenvuodon saaneen Jori Ijäksen asuntoa – mikä eteen, kun hätätapauksessa apu ei löydäkään paikalle?

Kotimaanmatkailun buumi täytti suosituimmat ranta- ja luontokohteet äärimmilleen – "Tällä erää menekkiä olisi päivittäin useammallekin luksussviitille"

Osa yrityksistä soittaa yhä taustamusiikkia luvatta – ravintolat ovat tunnollisimpia maksajia

Eteläiseen ja itäiseen Suomeen annettu rankkasade- sekä tuulivaroitukset

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.