Hallitus aloittaa työnsä kärkihankkeiden hiomisella

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus aloittelee työtään hiomalla kärkihankkeitaan. Sipilä on sanonut tärkeimmäksi tavoitteeksi sen, että työllisyysastetta saadaan nostettua.

Hallituspuolueista perussuomalaisten eduskuntaryhmä valitsee itselleen tänään uuden puheenjohtajan. Viime kaudella ryhmää vetänyt Jari Lindström on aloittanut uuden hallituksen oikeus- ja työministerinä.

Keskustan eduskuntaryhmä valitsee itselleen uuden puheenjohtajan huomenna. Viime kaudella ryhmää johtanut Kimmo Tiilikainen on aloittanut hallituksessa maatalous- ja ympäristöministerinä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Jyväskylän torin muutto Asema-aukiolle on viivästynyt: Kysyimme myyjiltä ja asiakkailta sunnuntaina, miten torilla menee nyt – Näin he vastasivat

Postin työriitaa ratkoo seuraavaksi valtakunnansovittelija

Lakivaliokunnan puheenjohtaja lähestymiskielloista: hakemus maksuttomaksi, kieltoon määrätty sähköiseen valvontaan, rikkojille kovemmat rangaistukset

Vessariitaa rauhoitelleen miehen ravintolailta päättyi ambulanssiin Jämsässä – vamman aiheuttaneen maksettavaksi yli 21 000 euron korvaukset

Sisäministeri Ohisalo pyytää poliisilta selvitystä viime päivien mielenosoituksista – näin poliisi perustelee toimintaansa

Silja Europan matkustajille ei tiedotettu kuolemantapauksista – "Sain tiedon uutisista"

Hakalan sauna vetänyt väkeä Jyväskylään ympäri Suomen ja maailman – himosaunoja Pelle Miljoona vieraili Halssilassa, mutta ei päässyt lauteille

Myös autottomat voivat joutua maksajiksi, kun hallitus vaatimassa latausmahdollisuutta pihoihin

Saunalautta karille Päijänteellä yön pimeinä tunteina: "Hakkasi kiviin ja vaurioita olisi kohta tullut"

Silppua ruohonleikkurilla, haravoi tai tee oma jätesäkkikomposti – näin pääset eroon pihan peittävästä lehtipeitteestä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.