Hallitus kertoi ensi vuoden budjetista

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoo, että hallituksen budjettiesitys on kaksi miljardia alijäämäinen.

Vuoden 2020 budjettiesityksen loppusumma on 57,6 miljardia euroa.

Hallitus investoi vuonna 2020 osaamiseen ja koulutukseen kaikille koulutusasteille ulottuvalla 256 miljoonan euron kokonaisuudella.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen hallitusohjelman mukaiset korotukset toteutetaan täysimääräisinä heti vuonna 2020.

Hallitus lisää luonnonsuojelun määrärahoja ensi vuonna 100 miljoonalla eurolla, josta osa on pysyviä ja osa kertaluonteisia menoja.

Hallitus lupaa lisätä palkkatuen käyttöä yksinkertaistamalla ja nopeuttamalla palkkatukiprosessia ja vähentämällä työnantajien byrokratiaa.

Hallitusohjelman mukaiset pysyvät toimet lisäävät valtion menoja noin 1,1 miljardilla eurolla vuonna 2020, josta määrärahalisäys nousee noin 1,4 miljardiin euroon vuoden 2023 tasolla.

Yritystuista poistetaan asteittain parafiinisen dieselöljyn veronalennus, 120 milj. e. Tavoitteena leikata ympäristölle ja ilmastolle haitallisia tukia merkittävästi.

Hallitus kohdentaa tässä vaiheessa tulevaisuusinvestointeihin yhteensä noin 1,37 miljardin euron rahoituksen. Nyt päätetyistä tulevaisuusinvestoinneista noin 750 miljoonaa euroa ajoittuu vuodelle 2020.

Kertaluonteiset investointimenot rahoitetaan pääosin valtion omaisuustuloilla, joista päätetään myöhemmin.

Hallitus ehdottaa osana työllisyystoimiaan, että osatyökykyisten työkykyohjelmaan laitetaan 10 miljoonaa euroa vuodelle 2020, 12 miljoonaa euroa vuodelle 2021 ja 11,2 miljoonaa euroa vuodelle 2022.

Hallitus varaa hoitotakuun toteuttamiseen ensi vuodelle 60 miljoonaa euroa. Hoitotakuun parantamiseen on varattu 160 miljoonaa euroa vuosille 2020–2022 ja 50 miljoonaa euroa vuodesta 2023 lukien pysyvästi peruspalveluiden valtionosuuksiin.

Hallitus on varannut mielenterveysstrategian laatimiseen ja mielenterveyspalveluiden saatavuuden parantamiseen 60 miljoonaa euroa vuosille 2020–2022 ja 18 miljoonaa euroa vuodesta 2023 lukien pysyvästi peruspalveluiden valtionosuuksiin.

Hallitus varaa miljoona euroa Vaasan keskussairaalan laajan päivystyksen toteuttamiseen.

Savonlinna saa 150 amk-aloituspaikkaa lisää 2020 lähtien. Aloitetaan valmistelu Parikkalan rajanylityspaikan avaamiseksi 2024. Saimaan norppa-alueen pääsyä Unesco-kohteeksi edistetään.

Kunnille maksettava kertaluonteinen 237 milj. euron valtionosuuksien lisäys aikaistetaan tälle vuodelle. Tällä helpotetaan kuntien vaikeaa taloustilannetta.

KSML.fi seurasi tiedotustilaisuutta. Seuranta on päättynyt.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Korkeakoulut saavat heti lisärahaa ja työllisyyttä hoidetaan 25 toimen listalla – yritystukien leikkaus iskee yhteen kohteeseen

Keski-Suomen kansanedustajat tyytyväisiä Tampere–Jyväskylä-radan suunnittelurahasta