Hallitus päätti: Jätevesiasetuksen siirtymäaika pitenee

Paljon porua herättäneen jätevesiasetuksen voimaantuloa on päätetty viivyttää kahdella vuodella. Valtioneuvosto on antanut asetuksen, jonka myötä jätevesien uudet vaatimukset tulevat voimaan vasta 15. maaliskuuta 2018.

Kahden vuoden lisäaika koskee arviolta noin 120?000:ta vakituisesti asuttua kiinteistöä. Siirtymäaika koskee ennen vuotta 2004 rakennettuja kiinteistöjä.

Uusia säännöksiä on jo sovellettu vuoden 2004 alusta alkaen uudisrakennuksissa ja remonttien yhteydessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tarja Kovanen, 36, jätti toimittajan epävarmat työmarkkinat ja luki työttömyysetuudella sosiaalityöntekijäksi – nyt hän muuttaa viran perässä Helsinkiin

Seura: Esko Valtaojalla todettiin syöpä – "Näin siinä käy kun näyttää maailmankaikkeudelle keskaria liian usein"

Maitorekan ja henkilöauton kolari katkaisi Kolmostien liikenteen koko yöksi Kurikassa – henkilöauton kuljettaja kuoli

Helleraja menee viikonloppuna rikki monin paikoin etelässä ja lännessä

Yön uutiskooste: Iran otti haltuunsa brittien lipun alla seilaavan ruotsalaisomisteisen tankkerin, asunnon ikkunan lävistänyt luoti johti usean poliisipartion operaatioon Porissa

50 vuotta kuukävelystä – asiantuntijat kertovat, kuinka USA ja muu maailma hyötyivät ensimmäisestä kuulennosta

Mansikkavarkaat iskivät kuulennon varjossa ja Nixon pelkäsi puhelinlaskua – näin Keskisuomalainen seurasi Apollo 11:n matkaa 50 vuotta sitten

Elokuvassa tärkeintä on, miltä kieli kuulostaa

Uutisanalyysi: Suomi evakuoi kansalaisiaan harvoin – Syyrian leirillä olijoita ei voida kotiuttaa samoilla periaatteilla kuin tsunamissa loukkaantuneita

Järveen päätynyt souteluseurue soitti itse pelastajat paikalle Kouvolassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.