Hallitusneuvottelijat vaitonaisia omaisuuden myynnistä: "Eri kausilla toimitaan eri tavoin, se on se periaate"

Hallitusneuvotteluja käyvät puolueet ovat haluttomia kommentoimaan kantojaan valtion omaisuuden myyntiin.

– Nyt keskitytään hallitusneuvotteluihin ja omaan työryhmään. Muilta osin, jos asialla on rajapintaa hallitusneuvotteluihin, puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) kommentoi, kertoo SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

– Eri kausilla toimitaan eri tavoin. Se on se periaate, sanoo kansanedustaja Sirpa Paatero (sd.).

Nimettömänä pysyttelevä demarilähde kertoo, että pääministeri Paavo Lipposen (sd.) kaudella tapahtunut Soneran myynti oli paikallaan, koska osakekurssit olivat silloin huipussaan. Hän pohtii, kannattaako nyt myydä omaisuutta, koska velan korot ovat alhaalla. Toisaalta EU ei hyväksy liiallista velkaantumista.

Vasemmistoliitto nihkeä myymään

Vasemmistoliiton kansanedustajat eivät halua kommentoida puolueelle vaikeaa asiaa ja kehottavat lukemaan puolueohjelmaa. Hallitusneuvotteluihin osallistuva ex-kansanedusta Kari Uotila sanoo, että vasemmistoliitto on suhtautunut aina nihkeästi valtion omaisuuden myyntiin.

Hallitusneuvotteluissa on pohdittu erityisesti sitä, että suuria väylähankkeita rahoitettaisiin sadoilla miljoonilla euroilla myymällä valtion omaisuutta. Hallitusneuvottelut keskeytyivät maanantaina hetkeksi, koska vasemmistoliitto ei haluaisi myydä valtion omaisuutta.

"Case by case"

Kansanedustaja Eva Biaudet (r.) kertoo, ettei hän halua ottaa asioihin kantaa Säätytalon ulkopuolella. Biaudetin mukaan historia on osoittanut, ettei yhteistä linjaa omaisuuden myynnistä ole löytynyt. Kaikki tapaukset ovat olleet ”case by case”.

– On ollut niin paljon erilaisia tilanteita ja erilaista omaisuutta, ettei yhteistä linjaa löydy.

Biaudet ei ota kantaa siihen, voidaanko omaisuuden myyntituloja käyttää valtion juokseviin menoihin.

Kaikki myyneet vuorollaan

Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni kertoo, että jokainen puolue on ollut hallituksessa vuorollaan myymässä valtion omaisuutta. Hän jatkaa, että valtion omaisuutta pitää kohdella pitkäjänteisesti ja omaisuuden myynnin täytyy olla aina järkevää.

– Täytyy miettiä, tuottaako myynti enemmän, voidaanko myyntituloilla tehdä jotain panostuksia, investointeja.

Kulmuni korostaa, että vuosittaisten menojen tilkitseminen omaisuuden myynnillä ei ole järkevää.

– Jos myyntituloilla voidaan tehdä pitkäkestoisia, kertaluonteisia panostuksia, silloin myyntiä kannattaa miettiä, Kulmuni sanoo ja mainitsee esimerkkinä ratahankkeet.

Kulmuni ei innostu ajatuksesta, että valtio rahoittaisi investointeja mieluummin lisävelalla kuin myyntituloilla. Hän huomauttaa, että velkamenot on pystyttävä myös hoitamaan. Kun talouskasvu on maltillista, silloin myös velan kasvu täytyy olla hillittyä.

Orpo: Oikeisiin investointeihin

Hallitusneuvottelujen ulkopuolella oleva, toimitusministeristön valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi tiistaina Uutissuomalaiselle, että valtion omaisuuden myyntituloja voidaan käyttää järkevästi oikeisiin investointeihin, esimerkiksi infraan, mutta ei pysyviin menoihin.

– Minusta koulutusinvestointi on normaali meno. Totta kai koulutus on investointi tulevaisuuteen. Käytämme koulutukseen muistaakseni 15 miljardia. Miksi yksi lisäys koulutukseen olisi jotenkin erityinen investointi? Orpo kyseli.

Perussuomalaiset torjuu myynnin

Niin ikään hallitusneuvottelujen ulkopuolelle jäänyt perussuomalaisten eduskuntaryhmä kritisoi keskiviikkona sitä, että hallitusneuvotteluissa ollaan päätymässä myymään reilulla kädellä valtion omaisuutta ja samalla kasvattamaan julkisia pysyviä menoja jopa miljardilla eurolla.

– Tällainen on hyvin vastuutonta politiikkaa, etenkin kun tiedämme, että taloudesta kuuluu jo huolestuttavia ääniä, sanoo kansanedustaja Riikka Purra.

– Valtion omaisuutta myymällä joudutaan myös helposti tilanteeseen, jossa lypsävä lehmä on viety teuraaksi, Purra jatkaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .