Hallitusohjelma on sisällöltään valmis – Rinteen mukaan julkistetaan maanantaina

Viikonloppuna jaetaan ministerisalkkuja.

Hallitusohjelma on sisällöltään valmis, kertoo SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. Hallitusta muodostaville puolueille riittää vielä tehtävää, sillä ministerisalkut on jaettava.

– Sisältö on valmis. Nyt tarkastellaan tekstin sanamuotoja ja vähän talouslukuja varmistellaan, mutta hallitusohjelma on paketissa, Rinne sanoi Säätytalolla Helsingissä.

Perjantaina iltapäivällä ennen Rinnettä Säätytalolta poistunut RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoi, että neuvotteluja jatketaan vielä sunnuntaina.

– Aika pitkälle on päästy, mutta eihän tämä vielä ole paketissa, Henriksson sanoi lähtiessään.

Rinteen mukaan sunnuntaina ei kuitenkaan keskustella enää hallitusohjelman sisällöistä, vaan käydään ministerikokonaisuuksia läpi.

Hallitusohjelma julkistetaan maanantaina.

– Tuolla kirjastossa, Oodissa, on julkistustilaisuus ja kellonaikaa en vielä osaa sanoa, Rinne kaavaili.

Rinne kuvailee oloaan tässä vaiheessa hyväksi.

– Tämä on mennyt suurin piirtein siinä aikataulussa, jonka itselleni asetin tavoitteeksi, Rinne sanoi.

Näin uudet ministerit ehtivät perehtyä tehtäviinsä ennen kuin Suomen EU-puheenjohtajakausi alkaa heinäkuussa.

Yhteinen retriitti

Ohjelman julkistamisen jälkeen tulevat hallituspuolueet pitävät yhteisen retriitin, jossa eduskuntaryhmät käyvät yhdessä läpi ohjelmaa.

Hufvudstadsbladet kertoi aiemmin perjantaina, että retriitti pidettäisiin Hotelli Korpilammella Espoossa, mutta Rinne ei vahvistanut tätä tietoa.

Ennen hallituksen muodostamista kunkin puolueen on myös hyväksyttävä tahoillaan hallitusohjelma. Vasemmistoliitto järjestää hallitukseen menemisestä vielä jäsenäänestyksen, joka vie kaksi vuorokautta.

Rinne kuitenkin arvioi, että presidentti voisi päästä nimittämään uutta hallitusta jo ensi viikolla.

– Jos kaikki menee nyt sillä tavalla kuin kuvittelen menevän, niin ensi viikon lopulla, Rinne sanoi.

Menolisäyksiä tulossa

Rinne ei suostunut ottamaan kantaa valmiin ohjelman yksityiskohtiin, mutta julkisuuteen on tihkunut yksittäisiä asioita jo aiemmin.

Tällä viikolla on esimerkiksi vahvistunut, että tuleva hallitus lisäisi pysyviä menoja reilulla 1,2 miljardilla eurolla.

Rinne kertoi aiemmin, että menolisäykset katetaan työllisyystoimilla, veroelementeillä ja uudelleenkohdennuksilla.

Veronkorotuksia on tulossa nettona noin 700 miljoonaa euroa. Rinteen mukaan kokonaisuuteen sisältyy myös veronkevennyksiä, mutta hän ei avannut verotukseen liittyviä yksityiskohtia.

Helsingin Sanomat kertoi tänään iltapäivällä, että Suomeen olisi tulossa alkavalla hallituskaudella noin 300 poliisivirkaa lisää. Poliiseja on nyt noin 7 200.

HS:n tietojen mukaan hallitusohjelmassa sitouduttaisiin myös säätämään enimmäisvasteajat poliisille. Lehden mukaan tämä käytännössä tarkoittaisi, että uudet poliisivirat kanavoitaisiin pitkälti harvemmin asutuille alueille.

Salkkuspekulaatioita piisaa

Hallitusta rakentavat SDP:n johdolla keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP.

Rinteen mukaan ministerimäärästä sopiminen on sunnuntain asia.

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto sanoi viime viikolla, että hallitusneuvotteluihin osallistuvien puolueiden kesken vallitsisi yksimielisyys siitä, että uuteen hallitukseen tulisi 18 ministeriä.

Julkisuudessa esitettyjen arvioiden mukaan SDP saisi seitsemän ministerinsalkkua, keskusta viisi, vihreät kolme, vasemmistoliitto kaksi ja RKP yhden salkun.

On myös arvioitu, että yhteen salkkuun jäämistä ei RKP nikottelematta niele.

Salkkujen kantajista on esitetty runsaasti spekulaatiota, mutta ennakkoarviointia mutkistaa muun muassa keskustan tuleva puheenjohtajanvaihdos, kun Juha Sipilä luopuu puheenjohtajuudesta syyskuussa.

Pääministerin salkun ottaa SDP:n Rinne.

Valtiovarainministerin salkun on arvioitu päätyvän hallituksen toiseksi suurimman puolueen eli keskustan puheenjohtajalle, mutta on epäselvää, onko Sipilä valmis ottamaan salkun kantaakseen muutamaksi kuukaudeksi ennen puheenjohtajavaihdosta.

Ulkoministerin salkun on puolestaan arvioitu päätyvän kolmanneksi suurimmalle hallituspuolueelle eli vihreille, joista todennäköisimpänä ulkoministerinä on pidetty puheenjohtaja Haavistoa.

Muita todennäköisiä ministereitä ovat muun muassa vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ja RKP:n Henriksson.

Juttua päivitetään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Ministerihattuja sovitellaan lakkiaisviikonloppuna

Iltalehdelle vuodettu hallitusohjelmaluonnos: fossiilisten polttoaineiden verotus ja tupakkaverotus kiristyvät, suunnitteilla myös kestävän kehityksen verouudistus ja terveysvero