Hanhimuutto jatkuu runsaana, Iitissä 175 000 lintua

Suomessa on saatu tänä syksynä nauttia poikkeuksellisen näyttävästä hanhien syysmuutosta. BirdLife Suomen mukaan esimerkiksi Kouvolan ja Lappeenrannan seudulla on viime päivinä nähty 100 000-150 000 valkoposkihanhen kerääntymiä. Iitin Isokylässä on tehty ilmoitus 175 000 linnun parvesta.

- Kyseessä on yksi isoimmista Suomessa koskaan nähdyistä parvista, olkoonkin, että kyseessä on kuitenkin arvio, sanoo tiedottaja Jan Södersved BirdLife Suomesta.

Södersvedin mukaan Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson pelloilla saattaa tepastella näinä päivinä 300 000-400 000 hanhea. Syysmuutto ei ole vielä ohi.

- Pelloilla on ravintoa. Muutolla ei ole mitään kiirettä niin kauan kuin ilmat pysyvät lämpiminä.

Hanhien syysmuutot ovat olleet 2000-luvulla Suomessa varsin runsaslukuisia, sillä linnut ovat lentäneet etelään entistä läntisempää reittiä.