Kuolonkolari Hankasalmella: 18-vuotias mies menehtyi

18-vuotias jyväskyläläismies menehtyi Hankasalmella tapahtuneen liikenneonnettomuuden seurauksena perjantaina. Mies ajoi henkilöautoa, joka törmäsi vastaan tulleeseen rekkaan. Onnettomuus tapahtui iltapäivällä ennen kolmea Ysitiellä Hankasalmen aseman ja Nujulan risteysten välisellä tieosuudella.

Poliisin mukaan nuoren miehen auto ajautui vastaantulevien kaistalle. Mies oli matkalla Kuopion suuntaan, mutta matka pysähtyi törmäykseen. Sekä ajoneuvoyhdistelmä että henkilöauto suistuivat pois tieltä.

Palokunta irrotti puristuksiin jääneen kuljettajan ajoneuvostaan ja ensihoitohenkilökunta hoiti vakavasti loukkaantunutta miestä onnettomuuspaikalla, jotta hänet pystyttäisiin siirtämään sairaalaan. Mies kuljetettiin onnettomuuspaikalta ambulanssilla, mutta hän menehtyi myöhemmin.

Tie oli suljettu liikenteeltä useiden tuntien ajan: ensin pelastustöiden ja sittemmin tutkinnan ja ajoneuvoyhdistelmän noston takia. Poliisi ohjasi liikennettä.Tie tapahtumapaikalla oli useita tunteja poikki tapahtuman tutkinnan ja ajoneuvoyhdistelmän tielle noston vuoksi.

Poliisin mukaan tien pinta oli tapahtuma-aikaan kuiva ja pakkasta oli noin yhdeksän astetta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .