Hankasalmen kunnalliseen viemäriverkostoon tuli tukos – jätevettä tulvi omakotitaloon: "Lähes koko talo kärsi vahinkoja"

Hankasalmella havaittiin perjantai-iltana kunnallista viemäriverkkoa koskeva tukos Hankamäentien varressa. Tukos oli runkojätevesiviemärissä. Pelastuslaitos sai tiedon asiasta puoli kahdeksan aikaan.

Hankasalmen kiinteistöjohtaja Hannu Lampisen mukaan tukos saatiin auki noin tunnin päästä hälytyksestä.

– Tukos on löydetty, puulattu auki ja tarkistettu viemäreitä. Viemärit toimivat, mutta tarkistusta jatketaan edelleen. En tiedä oliko laskettu viemäriin jotain isompaa sinne kuulumatonta. Sitä ei pysty varmuudella sanomaan, kun lähti puulamalla auki, kertoi Lampinen.

Tukoksen seurauksena yhteen omakotitaloon nousi Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan kuitenkin jätevettä lattiakaivoista.

Pelastuslaitos imuroi vettä lattioilta vielä kello yhdeksän aikaan. Vettä ei tähän aikaan tulvinut enää asuntoon. Päivystyvän yksikönjohtajan Ville Kovasen mukaan lähes koko talo kärsi vahinkoja.

Juttua päivitetty klo 21:14: lisätty Ville Kovasen kommentti ja lisätty, että vettä ei tulvi enää asuntoon. Klo 21:31: lisätty Lampisen kommentti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.