Heinäluoma: Ylen tehtävä yhteistyötä muun median kanssa

Yhteistyö voi tarkoittaa esimerkiksi yhteishankintoja urheiluohjelmissa.

SDP:n Eero Heinäluoman mukaan Ylen odotetaan tulevaisuudessa tekevän yhteistyötä muun median kanssa. Se voi tarkoittaa esimerkiksi urheiluohjelmissa yhteishankintoja kuitenkin niin, että journalistiset päätökset tehdään kaikissa taloissa erikseen.

Ylen tehtävistä on myös poistettu sana monikulttuurisuus. Se on tiettävästi muutettu kulttuurien moninaisuudeksi. Tehtävät eivät sen vuoksi konkreettisesti muutu.

Heinäluoman mukaan tärkeintä on yhteisymmärrys Ylen lähivuosien toiminnasta ja se että yhteisymmärrys rahoituksesta ulottuu seuraaville seitsemälle vuodelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.