Helle lisää huolimattomuutta ja maastopalon riskiä

Ihmisten huolimattomuus on syynä moniin maastopaloihin, kertoo Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEK.

- Esimerkiksi tämän vuoden yli 2 500 maastopalosta runsas 1 600 on johtunut ihmisen toiminnasta, sanoo järjestön turvallisuusasiantuntija Jari Pouta.

Metsäpalovaroituksen ollessa voimassa maastossa ei saa tehdä avotulta. Esimerkiksi tupakka ei kuitenkaan ole avotuli, vaikka Poudan mukaan maastoon heitetty tumppi ei ole harvinainen palon syy.

Vaikka metsäpalovaroitus ei olisi voimassa, avotulta ei saa sytyttää, jos palon vaara on ilmeinen. Esimerkiksi huonosti sammutetun nuotion tuhka voi säilyä sytyttävän kuumana jopa vuorokauden.

Eniten maastopaloja on tänä vuonna ollut touko- ja heinäkuussa. Kummankin kuukauden aikana maastoa paloi yli 600 kertaa.

Heinäkuussa noin kolmannes paloista oli salaman aiheuttamia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Koiran ulkoiluttaja kaatui Tikkakoskella – pelastuslaitos vei koiran kotiin

Jyväskyläläinen Iiris Markkanen uskoo kaksoissiskon saattaneen pelastaa hänet lapsena kuolemalta – identtisten kaksosten elämään mahtuu myös paljon koomisia tilanteita

Nordean verkko- ja mobiilipalveluissa häiriö – kortilla maksaminen toimii normaalisti

"Iso huuhkaja jumissa kerrostalon katolla Jyväskylän Savelassa", kuuluivat eläimenpelastustehtävän ensitiedot – lopputulos yllätti kaikki

Massiivinen työllisyyskokeilu viivästymässä syksyyn – kunnille annetaan vastuu työttömistä, mutta ohjaavatko kunnat sakkojen pelossa ihmisiä kuntouttavaan työtoimintaan?

"Ohi on", sanoi meteorologi – myrskytuulet puhkuivat tehtäväpiikin pelastuslaitoksille, mutta aamuksi tyyntyi

Seitsemän vinkkiä arkeen: asiantuntija kertoo, kuinka voit välttää sen, että lapsestasi tulee sohvaperuna

Yön uutiskooste: Suomessa myrsky, Kanarialla hiekkamyrsky, jääkoneen kuljettaja hämmästytti NHL:ssä

Kotimaisuutta myydään valmistajatiedoin ja Suomen lipuin – ruoan alkuperä voi olla toinen, mutta huhtikuusta alkaen tietoa pitää tarjota enemmän

Hämmentävä sotilaskonevarkaus Tikkakoskella oli kuin James Bond -elokuvasta – varusmies yritti lentää setänsä luo Neuvostoliittoon

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.