Helsingin Herttoniemen hyppyrimäkiturman tuomionanto siirtyi kesäkuulle

Helsingin Herttoniemen hyppyrimäkiturman tuomionantopäivä siirtyi kesäkuulle. Tuomio on määrä antaa torstaina kesäkuun 14. päivänä.

16-vuotias tyttö kuoli elokuussa 2015 laskettuaan päin vaijeria, joka oli viritetty hyppyrimäen alastulorinteeseen. Kaksi muuta loukkaantui. Vaijerin tarkoitus oli estää ilkivaltaa.

Syyttäjä on vaatinut useille rinteen vastuuhenkilöinä pidetyille rangaistusta kuolemantuottamuksesta sekä kahdesta vammantuottamuksesta. Yhtä syytetään myös virkarikoksesta.

Syytettyinä ovat Helsingin kaupungin liikuntavirastossa ulkoilupäällikkönä, osastopäällikkönä ja liikuntapaikkamestarina toimineet miehet sekä kaksi Helsingin Mäkihyppääjät ry:n iäkästä puuhamiestä. Kaikki ovat kiistäneet syytteet.

Vaijeriviritys poistettiin mäestä heti turman jälkeen ja alue aidattiin kokonaan. Nykyään alueella on myös kameravalvonta.

STT kertoi aiemmin virheellisesti, että tuomio oli alun perin määrä antaa tänään. Alkuperäinen tuomionantopäivä oli tämän viikon keskiviikkona.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.