Helsingin Rautatientorilla tänään runsaasti mielenosoituksia, poliisi varautuu levottomuuksiin

Myös Jyväskylässä järjestetään mielenosoitus turvapaikanhakijoiden puolesta.

Helsingin Rautatientorilla järjestetään tänään kymmenkunta mielenilmausta, joihin odotetaan satoja ihmisiä. Poliisi on myös varautunut mahdollisiin levottomuuksiin.

Osa mielenosoittajista puolustaa turvapaikanhakijoita, ja osa vastustaa heitä. Ainakin yksi kansallismielinen ryhmä on kerännyt väkeä turvapaikanhakijoiden vastaiseen mielenosoitukseen.

Mielenilmaukset alkavat kolmelta iltapäivällä ja jatkuvat noin iltaseitsemään.

Helsingin keskustassa on jo viikkoja ollut turvapaikanhakijoiden leiri, jossa on osoitettu mieltä pakolaispolitiikkaa vastaan. Leiri on houkutellut paikalle myös vastamielenosoittajia. Lauantaina aamulla torilla ei ollut leirin väen ja vastamielenosoittajien lisäksi juuri muita kuin ohikulkijoita ja jääpuiston työntekijöitä.

Rautatientorin jääpuistossa piti lauantaina olla lasten perhetapahtuma, mutta se peruttiin mielenilmausten takia.

– Pollisille kyllä täydet sata pistettä. He lupasivat suojella meitä, mutta kun sen verran pieniä lapsia oli tulossa paikalle, niin halusimme olla varovaisia, kertoi Korjaamo Groupin suunnittelujohtaja Marianne Mäkelä STT:lle perjantaina.

– Ja on siinä toisaalta sellainenkin pointti, että ihan kaikkea ei soisi pienten lasten näkevän. Kaikki ei ole lasten silmille aina sopivaa, Mäkelä jatkoi.

Myös Jyväskylässä osoitetaan lauantaina mieltä turvapaikanhakijoiden oikeuksien puolesta. Mielenilmaus järjestetään keskustassa Kompassilla kello 13.

Mielenosoituksessa vaaditaan inhimillisempää ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa turvapaikkapolitiikkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Turvapaikanhakijoita puolustava mielenosoitus alkoi Jyväskylän keskustassa

Poliisi kehottaa välttämään turhaa liikkumista Helsingin Rautatientorilla iltapäivällä

Kommentointi on suljettu