Helsingin uusi yleiskaava on hallinto-oikeuden mukaan osin lainvastainen – kaupunkibulevardeille ei perusteita

Oikeuden mukaan kaupunkibulevardeiksi muuttamiselle ei esitetty maakuntakaavan mukaisia perusteita.

Helsingin uusi yleiskaava on hallinto-oikeuden mukaan osittain lainvastainen. Hallinto-oikeuden päätös koskee muun muassa Länsiväylän, Turunväylän, Hämeenlinnanväylän ja Lahdenväylän muuttamista kaupunkibulevardeiksi. Oikeuden mukaan kaupunkibulevardeiksi muuttamiselle ei esitetty maakuntakaavan mukaisia perusteita. Myös jotkin uudet rakentamisalueet ovat maakuntakaavan vastaisia, Helsingin hallinto-oikeuden tiedotteessa todetaan.

Oikeuden mukaan vuonna 2016 tehtyyn yleiskaavapäätökseen kohdistui kaikkiaan 50 valitusta. Siitä valittivat eri viranomaiset, yhdistykset, asunto-osakeyhtiöt, yhtiöt ja yksityishenkilöt.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.