Helsingissä romuksi tarkoitettuja laitteita päätynyt vääriin käsiin

Helsingissä hävitettäväksi tarkoitettuja sähkö- ja elektroniikkalaitteita ja kylmälaitteita on myyty luvatta eteenpäin, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. Myös romumetallia on sen mukaan luovutettu HSY:n ulkopuolisille henkilöille.

Toiminta oli havaittu HSY:n sisäisessä valvonnassa. Se on ollut säännöllistä ja pitkäaikaista, kertoo hallintojohtaja Matti Hilli.

HSY on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille, koska tekoihin on syyllistynyt myös HSY:n ulkopuolisia henkilöitä.

Uusimmat

Kotimaa

Matkustaja jäi pysäkille Jyväskylässä, kun paikallisbussin kuljettaja ei huolinut 50 euron seteliä – viimeisin väärennystapaus vain viikon takaa

Vanhusten turvapuhelimissa käyttökatko tiistain ja keskiviikona välillä – "Aina voi soittaa hätänumeroon, jos turvapuhelin ei yhdistä"

Muuttohaukka hyötyi alkukesän lämmöstä – maakotkalla huono pesintävuosi

Kirkkovaltuuston nykyinen puheenjohtaja oli suosituin Perhon seurakuntavaaleissa

Karstulaan valittiin vahvasti naisvaltainen kirkkovaltuusto – kaikki kolme miesehdokasta pääsivät kuitenkin läpi

Yrittäjä Timo Wenell ponnahti Virtain kirkkovaltuustoon ja kerralla kärkipaikalle tasan 100 äänellä

Isä uhkasi tyttärensä 16-vuotiasta poikaystävää puukolla ja kurkunleikkausliikkeellä Jyväskylässä

Juuse-pojan korvatulehduskierre ei katkennut antibiooteilla – Kiukkosten perheessä valvottiin öisin neljä kuukautta, kunnes apu lopulta löytyi

Lähes koko maa on lumeton – lunta vähiten liki 60 vuoteen tähän aikaan vuodesta

Akavan hallitus saa vielä perata päätöksensä jättää Fjäderin luottamusäänestys järjestämättä – keskustelu puheenjohtajan asemasta kipunoi vielä liittokokouksessakin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.