Helteet väistyvät sateiden tieltä – ensi viikko Keski-Suomessa epävakainen

Korkeapaine väistyy ja matalapaineet lähestyvät Suomea.

Helle on väistymässä Keski-Suomen yltä. Muutos ei ole räjähtävän nopea, ja perjantaina saadaan vielä nauttia kesäisistä lämpötiloista. Lämpötila laskee kuitenkin tasaisesti viikonlopun aikana ensi viikon viileämpiin lukemiin.

– Viikonloppuna on varmasti vielä yli kaksikymmentä astetta lämmintä, mutta ensi viikolla saatetaan käydä sen alapuolella, sateessa 15–17 asteessa. Kaksikymmentä astetta kuulostaa lämpimältä, mutta yli kymmenen asteen viilenemisen tuntee varmasti, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Nina Karusto.

Ennusteiden mukaan viikonloppuna sää on epävakainen, ja mukana saattaa olla ukkosta. Etenkin sunnuntaina saderintama voi edetä lännestä Keski-Suomeen asti.

Ensi viikon viileneminen johtuu Suomen läheisyydessä pyörineen korkeapaineen heikkenemisestä.

– Vielä on vaikeaa ennustaa hirveän pitkälle, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että ensi viikolla muuttuisi epävakaiseksi suurien matalapaineiden myötä. Ukkosia ei pitäisi esiintyä sateiden seassa.

Karuston mukaan ensi viikon viilentymisen jälkeen voi olla mahdollista, että sää lämpenee uudestaan. Yli kahdenkymmenen asteen lämmöstä saatetaan siis nauttia vielä pitkään.

– Hellelukemat olisivat jo reilusti yli elokuun vuosittaisen keskiarvon. Syksyisten lämpötilojen alkamista en ala edes arvailemaan, sen verran epävakaista näyttää olevan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .