Henkilöauto paloi Laukaassa varhain tiistaiaamuna

Henkilöauto paloi Laukaassa varhain tiistaiaamuna. Hätäkeskus sai tiedon tapahtuneesta kello 6.46.

Palo tapahtui Polkulantiellä Vihtavuoren lähellä, missä sivullinen oli tehnyt ilmoituksen palavasta autosta.

– Kun me pääsimme paikalle, auto oli käytännössä palanut jo kokonaan. Me enää varmistimme, että palo on sammunut, vs. paloesimies Jarkko Jokinen kertoo.

Jokisen tietojen mukaan kyseessä oli hylätty auto. Leviämisvaaraa ei ollut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Rattijuoppo peruutti autonsa ojaan Äänekoskella – kovat promillet toivat ehdottoman vankeustuomion, vaikka kyse oli ensikertalaisesta

Jyväskylän torin muutto Asema-aukiolle on viivästynyt: Kysyimme myyjiltä ja asiakkailta sunnuntaina, miten torilla menee nyt – Näin he vastasivat

Postin työriitaa ratkoo seuraavaksi valtakunnansovittelija

Lakivaliokunnan puheenjohtaja lähestymiskielloista: hakemus maksuttomaksi, kieltoon määrätty sähköiseen valvontaan, rikkojille kovemmat rangaistukset

Vessariitaa rauhoitelleen miehen ravintolailta päättyi ambulanssiin Jämsässä – vamman aiheuttaneen maksettavaksi yli 21 000 euron korvaukset

Sisäministeri Ohisalo pyytää poliisilta selvitystä viime päivien mielenosoituksista – näin poliisi perustelee toimintaansa

Silja Europan matkustajille ei tiedotettu kuolemantapauksista – "Sain tiedon uutisista"

Hakalan sauna vetänyt väkeä Jyväskylään ympäri Suomen ja maailman – himosaunoja Pelle Miljoona vieraili Halssilassa, mutta ei päässyt lauteille

Myös autottomat voivat joutua maksajiksi, kun hallitus vaatimassa latausmahdollisuutta pihoihin

Saunalautta karille Päijänteellä yön pimeinä tunteina: "Hakkasi kiviin ja vaurioita olisi kohta tullut"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.