Henkilöauto paloi perjantaiaamuna talon pihassa Saarijärvellä

Henkilöauto syttyi palamaan talon pihassa Saarijärven Mustikkakorventiellä perjantaiaamuna. Asukkaat tekivät ilmoituksen palosta puoli kuuden aikaan.

Vaarana oli, että palo olisi levinnyt myös palavan auton vieressä oleviin autoihin, mutta auto saatiin varsin nopeasti sammumaan ja muut autot suojattua merkittäviltä vahingoilta.

Tarkkaa syttymissyytä ei tiedetä. Auto oli ollut aamulla lämmityksessä, joten lämmitystä epäiltiin mahdolliseksi auton sytyttäjäksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Yön uutiskooste: Oslossa ylipistosairaalan työntekijällä on todettu koronavirustartunta, Wall Streetilla heikoin viikko sitten vuoden 2008 finanssikriisin

Opettajankoulutukseen hakeville on tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhteinen soveltuvuuskoe – “Sukupuoli ei ole arviointikriteeri”

Ajatustyössä täytyy osata sanoa ei – keskitytkö oikeisiin asioihin?

Uutissuomalainen: Kaksi viidestä kannattaa alaikäisten turvapaikanhakijoiden ottamista Kreikan pakolaisleireiltä – kolmasosa vastustaa

USU-gallup: Suomalaisista kaksi viidestä on suopeita alaikäisille turvapaikanhakijoille – "Voi olla, että hallitus on varovainen seuraavissa askeleissaan"

Helmikuu päättyykin vasta tänään – karkauspäivää pidettiin pitkään nurinkurisuuden päivänä

PS-Nuoret äänestävät ylimääräisessä kokouksessa jäsenyysehtojen sääntömuutoksesta

Laajat poutasäät loppuvat karkauspäivänä – etelässä ja lännessä saadaan taas lämpöasteita

Moottorikelkkailija kuoli onnettomuudessa Liperissä – kelkka saattoi osua kiveen

Mökkeilijät menivät paljuun kesäiltana Äänekoskella – hetken päästä mies raiskasi kaverinsa tyttöystävän

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.