Henkilöauto penkan kautta kyljelleen ohitustilanteessa Muuramessa – Päivystävä palomestari: Sohjoiselle ohituskaistalle ei kannata lähteä

Henkilöauto suistui ohitustilanteessa ohituskaistalta penkan kautta kyljelleen Ysitiellä Muuramessa. Päivystävän palomestari Pentti Partasen mukaan 28-vuotias nainen lähti ohittamaan rekkaa sohjoisen ohituskaistan kautta. Auto lähti kuitenkin heittelehtimään sohjoisella tiellä ja päätyi lopulta penkan kautta kyljelleen ajoväylälle.

– Kuljettaja ei loukkantunut, mutta säikähti. Hän lähtee varmaankin käymään vielä tarkistettavana, Partanen kommentoi.

Rekka onnistui pysähtymään onnettomuuspaikalle. Rekassa olleesta kamerasta pelastuslaitos ja poliisi pystyivät tarkistamaan tapahtumien kulun.

Onnettomuus tapahtui tiistaina vähän ennen iltapäiväneljää Ysitiellä Jyväskylän Punamäen ja Muuramen Niittyahon välillä. Alkutiedoista poiketen pohjoiseen menevä liikenne pääsi onnettomuuspaikasta ohi ohituskaistaa pitkin.

Poliisi ohjaa onnettomuuspaikalla liikennettä, kunnes henkilöauto saadaan hinatuksi pois paikalta.

Päivystävä palomestari: Muistakaa maltti

Partanen kehottaa tielläliikkujia ajamaan kieli keskellä suuta ja muistamaan turvavälit.

– Sohjoiselle ohituskaistalle ei kannata lähteä ohittelemaan, sillä sohjo luistaa helposti alta, Partanen muistuttaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .