Henkilöauto suistui tieltä ja törmäsi puihin Rautjärvellä, matkustaja kuoli

Rautjärvellä kuoli lauantaina aamuyöllä kahden aikaan nuori mies henkilöauton ulosajossa, Kaakkois-Suomen poliisista kerrotaan. Alustavien tietojen mukaan kovaa ajanut henkilöauto ajautui kaarteessa ulos tieltä ja törmäsi puihin.

Matkustajana ollut nuori mies kuoli tapahtumapaikalla, ja 2000-luvulla syntynyt kuljettaja vietiin sairaalaan. Auto vaurioitui pahoin.

Poliisi epäilee, että alkoholinkäyttö liittyi onnettomuuteen. On myös mahdollista, että kumpikaan autossa olleista ei käyttänyt turvavyötä.

Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä kuolemantuottamuksena ja rattijuopumuksena.

Kaakkois-Suomen poliisi kehottaa nuoria etenkin koulujen päättäjäisviikonloppuna ja kesän kynnyksellä malttiin ja harkitsevuuteen sekä turhien riskien välttämiseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.