Henkilöauto töytäisi Kauppakatua ylittänyttä jalankulkijaa Äänekoskella

Jalankulkija joutui henkilöauton töytäisemäksi Äänekosken keskustassa perjantaina iltapäivällä.

Keski-ikäinen mies oli töytäisyn jälkeen tajuissaan. Hänet kuljetettiin tarkastettavaksi Keski-Suomen keskussairaalaan.

Pelastuslaitos hälytettiin Kauppakadulle kello 14.27. Pelastuslaitoksen tietojen mukaan törmäys tapahtui, kun jalankulkija oli ylittämässä katua. Tarkkaa tietoa ei ollut siitä, tapahtuiko törmäys suojatiellä.

Poliisi tutkii tapausta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Poliisi kertoo käyttäneensä voimakeinoja Turkki-mielenosoituksessa Helsingissä

Kommentti: Minä olen oikeassa, olipa kyse lapsista tai naudanlihasta

Tuhatpäinen yleisö todisti 1941 saksalaissotilaiden hautajaisia Jyväskylässä: 1950–60-luvulla haudat yllättäen hävisivät – onko sinulla tietoja vainajien siirroista?

Petri Honkonen ottaa ärhäkkäästi kantaa sisäilmasta sairastuneiden puolesta: "Vähättelyn ja luulosairaiksi leimaamisen on loputtava"

Lapin-matkailun odotetaan kasvavan myös tänä talvena Thomas Cookin konkurssista huolimatta

Maksamaton vieras vietti aamupäivän sinnikkäästi jyväskyläläisen kahvilan sisätiloissa – henkilökunta nappasi siipeilijän lopulta nalkkiin

Opetusministeri Andersson Ylen Ykkösaamussa: Sitova mitoitus oppilashuoltoon tarkoitus saada tällä hallituskaudella

Metsästäjä losautti Päijänteeseen pudonnutta sorsaa veneestä – ei olisi kannattanut

Ruokalähetti voi joutua yrittäjäksi vasten tahtoaan – työministeri lupaa alustatyöntekijöille aiempaa paremmat oikeudet

Hävittäjät uusitaan, mutta pitääkö myös Hawkit päivittää? – Loikka harjoituskoneista uusiin hävittäjiin on pitkä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.