Henkilöauton ja kuorma-auton kolarissa Saakosken suoralla loukkaantui kolme – yksi vakavammin

Pelastustyöt onnettomuuspaikalla ovat nyt ohi. Iltapäivällä saapuu nostoauto, jolloin toinen kaista voi olla väliaikaisesti poissa käytöstä.

Korpilahdella, Saakosken suoralla, Ysitien ja Saarentien risteyksessä tapahtui henkilöauton ja kuorma-auton yhteentörmäys puoli kymmenen jälkeen tiistaiaamuna.

Pelastuslaitoksen mukaan henkilöauto ajoi kuorma-auton eteen. Kuorma-auto osui henkilöauton kylkeen ja molemmat ajoneuvot ajautuivat pois ajoradalta.

– Onnettomuudessa oli mukana yhteensä kolme henkilöä, joista yksi loukkaantui vähän vakavammin, kertoi päivystävä palomestari Eero Moilanen Keski-Suomen pelastuslaitokselta.

Moilasen mukaan pelastustyöt ovat nyt ohi. Kaikki kolme henkilöä vietiin Keski-Suomen keskussairaalaan tarkastettavaksi.

– Iltapäivällä onnettomuuspaikalle saapuu nostoauto, siirtämään ojassa olevaa kuorma-autoa, jolloin toinen kaista voi olla väliaikaisesti poissa käytöstä. Kuorma-autolla oli lavalla kaasupulloja, joissa on sisällä happea ja typpeä.

Keskisuomalaisen kuvaajan mukaan molemmat kuljettajat ovat elossa. Kuva: Risto Aalto

Ennen poliisin saapumista sivulliset ohjasivat liikennettä. Kuva: Risto Aalto

Päivitys kello 11:06: Pelastustyöt onnettomuuspaikalla ovat ohi.

Oikaisu: Jutussa kerrottiin aikaisemmin, että onnettomuus olisi tapahtunut maanantaina. Yhteentörmäys tapahtui tiistaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Itsemurhat vähentyneet, muistisairaudet kuolinsyynä yleistyneet

Rattijuoppo aiheutti kolmen auton kolarin sunnuntai-iltana Jyväskylässä

Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuus jatkavat työmarkkinoiden päänavaajasopimuksen sorvausta

Äänekosken biotuotetehtaalla syttyi tulipalo maanantaiaamuna – ei vaikutusta tuotantoon

Maksaisitko viisi euroa siitä, että saat rapsuttaa kissaa? Kissakahvilabuumi saavutti nyt myös Jyväskylän

Konneveden vt. kirkkoherra Raimo Jalkaselle rovastin arvonimi

Tie 77 Viitasaarelta Keiteleelle poikki koko aamupäivän: rekka suistui tieltä yöllä Kumpumäen lähellä – katso kuvat paikan päältä

Yön uutiskooste: Hallitus valmistelee tänään vastaustaan välikysymykseen al-Holista, Viron sisäministeri tarkentaa lausuntojaan Suomen pääministeristä

Uudet liikuntasuositukset yli 65-vuotiaille korostavat kestävyyttä, lihasvoimaa ja tasapainoa

Uutisanalyysi: Maanantaina saatetaan päättää, hakeeko Suomi al-Holin leiriltä pois lapsia, äitejä vai ei kumpiakaan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.