Henkilötunnukset menevät uusiksi – vaihtoehtona on, että kaikkien tunnukset vaihdetaan

Henkilötunnuksia pitää uusia, koska nykyiset tunnukset alkavat käydä vähiin.

Henkilötunnusten uudistamista pohtiva työryhmä aloittaa työnsä tällä viikolla. Työryhmä pohtii myös vaihtoehtoa, jossa kaikkien henkilötunnukset vaihtuisivat.

Henkilötunnuksia pitää uusia, koska nykyiset tunnukset alkavat käydä vähiin. Uuteen henkilötunnukseen voidaan liittää myös biometrinen tunniste.

Henkilötunnukseen liittyy nykyisin tietoa myös ihmisen iästä ja sukupuolesta. Esimerkiksi transsukupuoliset ihmiset ovat kokeneet ongelmallisena sen, että vaikka he voisivat vaihtaa hetun vastaamaan uutta sukupuoltaan, vanha sukupuoli näkyy esimerkiksi työ- ja koulutodistuksissa.

Työryhmän välimietintö valmistuu ensi syksynä. Siinä käydään läpi vaihtoehtoja ja ehdotetaan, mihin suuntaan lähdetään. Tämän jälkeen valittua vaihtoehtoa ryhdytään valmistelemaan. Uudistuksen pitäisi valmistua vuoden 2019 loppuun mennessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.