Hevosen puunpurenta onkin perinnöllistä

Hevosilla niin sanottu puunpurenta onkin perinnöllistä, ilmenee Helsingin yliopistossa tehdyssä väitöksessä. FM Karin Hemmann selvitti väitöstutkimuksessaan hormonien ja perinnöllisyyden roolin puunpurennassa.

Puunpurennalla tarkoitetaan käyttäytymistä, jossa hevonen saattaa tukea hampaitaan jotain pintaa vasten, jännittää kaulalihaksensa ja päästää korahtavan äänen. Hevosista osa käyttää tähän jopa 8 tuntia päivässä, jolloin käyttäytyminen muistuttaa addiktiota. Aiemmin onkin arveltu tavan johtuvan tylsistymisestä, vähäisestä karkearehun saannista ja esimerkiksi raudan tai muiden hivenaineiden puuttumisesta.

Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että hevosella on oltava ominaisuuteen altistavat geenit, jotta jokin ulkoinen tekijä voi aiheuttaa puunpurennan ilmenemisen. Tutkimuksessa löydetyn korkean perinnöllisen arvon perusteella puunpurentaan on syytä suhtautua vakavasti hevosjalostuksessa.

Nyt tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että puunpurijoilla plasman greliinipitoisuus on korkeampi ja vastaavasti leptiinipitoisuus alhaisempi kuin muilla hevosilla. Lisäksi leptiinipitoisuus osoittautui alhaisimmaksi niillä hevosilla, joilla puunpuremista esiintyi eniten ruokailun yhteydessä.

Mittauksissa ei ilmennyt suuria eroja hevosten stressihormonien pitoisuuksissa.

Puunpurentaa on useissa tutkimuksessa huomattu lisäävän vähäinen karkearehun määrä, kuiviketyyppi ja hevosten välisen fyysiset kontaktit. Näillä menetelmin puunpurennan estämisestä voi kuitenkin olla haittaa hevosen hyvinvoinnille, ja nykyisin suositellaankin muokkaamaan hevosen elinolosuhteita hevoselle luonnollisemmiksi tavan vähentämiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.