Hietaniemi on perinteisesti presidenttien viimeinen leposija – vain kaksi haudattu muualle

Presidentti Mauno Koiviston hautajaisten ajankohtaa ja paikkaa ei ole vielä ilmoitettu.

Perjantaina kuollut presidentti Mauno Koivisto tullaan hyvästelemään valtiollisissa hautajaisissa. Tasavallan presidentin kansliasta ei vielä kommentoida, milloin Koiviston hautajaiset järjestetään tai mihin hänet haudataan. Hautajaisjärjestelyistä vastaa valtioneuvoston kanslia.

Koivisto tullaan todennäköisesti hautaamaan joko Helsingin Hietaniemen hautausmaalle tai hänen synnyinkaupunkiinsa Turkuun.

Suurin osa Suomen entisistä, kuolleista presidenteistä on haudattu Hietaniemen hautausmaalle. Vain kaksi presidenteistä on haudattu heidän kotipaikkakunnilleen.

Hietaniemen hautausmaalla lepäävät presidentit Ståhlberg, Relander, Ryti, Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen.

Suomen neljäs presidentti Kyösti Kallio on haudattu hänen kotipaikkakunnalleen Nivalaan. Kallio kuoli joulukuussa vuonna 1940 Helsingin rautatieasemalla.

Kallio siunattiin Helsingissä, mutta hänen arkkunsa kuljetettiin junalla Nivalaan. Kallion haudalla on hänen poikansa Kalervo Kallion suunnittelema hautamuistomerkki.

Suomen kolmas presidentti Pehr Evind Svinhufvud kuoli neljä vuotta Kallion jälkeen, helmikuussa 1944. Hänet haudattiin kotipaikkakuntansa Luumäen hautausmaalle, johon on pystytetty Wäinö Aaltosen suunnittelema hautamuistomerkki.

Presidentti Halonen: Presidentti Koivisto oli aito ihminen, joka oli läheltä samanlainen kuin kauempaa

Koiviston hautajaisten ajankohta selvinnee lähipäivinä

"Tarttis tehrä jotain, kyllä se siitä..." – Katso Mauno Koiviston kuuluisimmat lausahdukset

Eduskunnassa hiljainen hetki tiistaina Koiviston elämäntyön kunniaksi

Näin presidentin valtiolliset hautajaiset järjestettiin viimeksi

Esko Aho: Koivisto jatkoi Paasikiven–Kekkosen linjaa kohti länttä

Presidentti Niinistö: "Suru sydämissämme tunnemme syvää kiitollisuutta Koivistolle"

Lue presidentti Niinistön televisiopuhe kokonaisuudessaan tästä

Jouni Parkkali muistaa Koiviston urheiluhalleilta: "Pelin jälkeen käytiin munkkikahveilla"

Näin Koivisto päätti Suomen EU-jäsenyyden valmistelusta – "No nyt se sitten on tullut sanottua"