Himoksen lasketteluturman osapuolet sopivat – "Asia on nyt puhuttu läpi hyvässä hengessä"

Jämsän Himoksen sunnuntaisessa laskettelutapaturmassa osallisena ollut koiranulkoiluttaja ja loukkaantunut poika ovat tavoittaneet toisensa ja sopineet asian.

Koiranulkoiluttaja otti tiistaina yhteyttä hiihtokeskukseen. Himos välitti yhteystiedot turmassa loukkaantuneen pojan perheelle, jotta osapuolet voivat selvittää ja sopia asiaa keskenään.

– Poika ja äitini, joka oli Himoksessa pojan seurana onnettomuuden sattuessa, soittivat yhdessä koiraa taluttaneelle naiselle, ja asia on sovittu. Nainen oli kovin pahoillaan siitä, ettei ollut jäänyt tarkistamaan pojan tilannetta. Nainen oli nähnyt vain naarmun nenässä ja ojentanut pojalle nenäliinan ja lähtenyt sitten pois, pojan äiti Piritta Pasuri kertoo.

Keskustelussa myös onnettomuuden kulku tarkentui.

– Naisen koira oli maassa ja fleksin toinen pää naisen kädessä. Hän oli nähnyt jonkun laskevan rinteestä ja oli nostanut fleksiä. Se oli sitten pojan silmien korkeudella kun poika törmäsi siihen. Koirakin oli lennähtänyt törmäyksen voimasta, Pasuri kertoo.

Himoksen toimitusjohtajan Elsi Ojalan mukaan tapaturma tapahtui rinteen alaosassa kohdassa, jossa on laskettelijoiden lisäksi myös jalankulkuliikennettä esimerkiksi siirtymässä läheiseen pulkkamäkeen ja parkkipaikoille.

Pasurin mukaan keskustelussa naisen kanssa  kävi ilmi, että onnettomuus tapahtui kuitenkin vielä rinnealueella, mistä nainen oli päättänyt oikaista parinkymmenen metrin matkan kohti omia, laskettelemassa olevia poikiaan.

– Joka tapauksessa asia on nyt puhuttu läpi ja sovittu hyvässä hengessä, Pasuri sanoo.

14-vuotias poika loukkaantui sunnuntai-iltana Murrin rinteen alaosassa laskettuaan päin koiran fleksi-kelataluttimen lankaa. Lanka viilsi vammoja pojan kasvoihin siten, että muun muassa silmän sarveiskalvo oli naarmuilla ja rullaantunut alaluomelle. Lääkärin arvion mukaan silmä paranee ajan kanssa.

 

Pojan äiti kertoi asiasta tuoreeltaan sunnuntai-iltana sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan päivityksessä. Hän oli ollut tapahtuman jälkeen yhteydessä myös Jämsän poliisin, mutta ei ollut päätynyt tekemään asiasta rikosilmoitusta. Rikosepäilynä kyseeseen voisi tulla vammantuottamus, joka on asianomistajarikos eli poliisi voi tutkia tapausta vain, jos asianomistaja ilmoittaa vaativansa epäillylle rangaistusta.

Rinteisiin koirilla ei ole hiihtokeskuksissa asiaa.

– Rinteiden alaosat ja hissien ala-asemat ovat kovin ruuhkaisia. Kytkettyjen koirien kanssa on syytä välttää liikkumista alueella tai tulee noudattaa erityistä varovaisuutta laskettelijat huomioiden, Ojala sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .