Himoksen lasketteluturmassa ollut koiranulkoiluttaja ilmoittautui

Jämsän Himoksen sunnuntaisessa laskettelutapaturmassa osallisena ollut koiranulkoiluttaja on ilmoittautunut hiihtokeskukseen. Koiranulkoiluttaja ilmoittautui tiistaiaamuna sen jälkeen, kun Himos julkaisi maanantai-iltana sosiaalisessa mediassa päivityksen, jossa pyysi asianosaisia ja silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä asian selvittämiseksi.

Himoksen toimitusjohtajan Elsi Ojalan mukaan koiranulkoiluttajan yhteystiedot on välitetty turmassa loukkaantuneen pojan perheelle, jotta osapuolet voivat selvittää ja sopia asiaa keskenään.

14-vuotias poika loukkaantui sunnuntai-iltana Murrin rinteen alaosassa laskettuaan päin koiran fleksi-kelataluttimen lankaa. Lanka viilsi vammoja pojan kasvoihin siten, että muun muassa silmän sarveiskalvo oli naarmuilla ja rullaantunut alaluomelle. Lääkärin arvion mukaan silmä tulee parantumaan ajan kanssa.

Pojan äiti kertoi asiasta tuoreeltaan sunnuntai-iltana sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan päivityksessä. Hän oli ollut tapahtuman jälkeen yhteydessä myös Jämsän poliisin, mutta ei ollut päätynyt tekemään asiasta rikosilmoitusta. Rikosepäilynä kyseeseen voisi tulla vammantuottamus, joka on asianomistajarikos eli poliisi voi tutkia tapausta vain, jos asianomistaja ilmoittaa vaativansa epäillylle rangaistusta.

Himoksella ei ole yksityiskohtaista tietoa tapahtumien kulusta, mutta Elsi Ojalan mukaan myös koiranulkoiluttaja haluaa, että asia selvitetään. Julkisuudessa on kerrottu, että koiranulkoiluttaja olisi poistunut paikalta jäämättä tarkastamaan pojan kuntoa. Ojalan saamien tietojen mukaan koiranulkoiluttaja oli poistunut tapahtuneen jälkeen hälyttämään paikalle Himoksen rinne-ensiavun.

Rinteisiin koirilla ei ole hiihtokeskuksissa asiaa. Ojalan mukaan tapaturma tapahtui rinteen alaosassa, jossa on laskettelijoiden lisäksi myös jalankulkuliikennettä esimerkiksi siirtymässä läheiseen pulkkamäkeen ja parkkipaikoille.

– Rinteiden alaosat ja hissien ala-asemat ovat kovin ruuhkaisia. Kytkettyjen koirien kanssa on syytä välttää liikkumista alueella tai tulee noudattaa erityistä varovaisuutta laskettelijat huomioiden, hän huomioi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .