Hirsirakenteinen lomamökki tuhoutui tulipalossa Enontekiöllä, kahdeksan evakuoitiin – syttymissyy hämärän peitossa

Lapin Enontekiöllä lomamökin tuhonneen tulipalon syttymissyystä ei toistaiseksi ole tietoa. Päivystävä palomestari Jorma Ojala kertoi puoli yhdentoista aikaan, ettei palon syttymissyystä ole vielä arviota. Pelastuslaitoksen sammutusyksiköt olivat poistuneet palopaikalta puoleen yhteentoista mennessä.

Rikoskomisario Kirsi Huhtamäki Lapin poliisilaitokselta kertoo, ettei poliisi ole ainakaan toistaiseksi käynyt palopaikalla eikä poliisilla ole arviota syttymissyystä.

Ojalan mukaan kyseessä on neljän huoneiston noin 130-neliöinen hirsimökki. Mökki tuhoutui palossa kokonaan.

Mökissä oli palon syttyessä kahdeksan ihmistä, jotka evakuoitiin viereiseen hotellirakennukseen. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Ojalan mukaan ei ole tiedossa, olivatko ihmiset samaa majoituskuntaa.

Palanut mökki sijaitsee Davvi Arctic Lodge -hotellin yhteydessä Enontekiön Kaaresuvannon kylässä. Ojalan mukaan hotellin läheisyydessä sijaitsee yhdeksän mökkiä.

Hälytys palosta tehtiin ennen puolta yhtä yöllä. Mökki oli jo ilmiliekeissä pelastuslaitoksen saapuessa paikalle. Sammutustöihin osallistui myös yksi säiliöauto Ruotsin puolelta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Postin työehtosopimusneuvottelut jumissa – työtaistelu uhkaa

Pekka Perän hovissa lieventynyt tuomio jäi voimaan – KKO ei ota Talvivaaran tiedottamisrikosjuttua käsittelyyn

Mitkä ihmeen luokkabileet? Yhä useampi koululainen ei koe kuuluvansa luokkayhteisöön, mikä voi vaikuttaa vielä aikuisena

Kolumni: Tulevan insinöörin ajatuksia – "Usein törmään ihmettelyyn, kuinka naisena pärjää kaikkien miesten keskellä"

Yön uutiskooste: USA aikoo pyytää Nato-maita rankaisemaan Turkkia, Unicefin raportti: Joka kolmas pikkulapsi on aliravittu

Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen jäsenet kokevat olevansa valtapelin uhreja – "Meidät olisi erotettu, vaikka olisimme tehneet millaisia päätöksiä tahansa"

Isännöinnistä tehdään kanteluita vain vähän: Yksittäisen asukkaan tyytymättömyys ei vaikuta kahden yrityksen väliseen sopimukseen

Etelää myöten on pakastunut – kylmintä oli yöllä Enontekiöllä

Uutissuomalainen: Hallitus kokoaa syksyllä komiteat pohtimaan esimerkiksi sosiaaliturvauudistusta ja maakuntien verotusoikeutta

Vaikeiden keskusteluiden asiantuntija Helena Åhman palaa vieläkin joskus siihen keskusteluun, jossa jähmettyi kymmenen vuotta sitten – nykyään hän tietää, miten olisi kannattanut toimia

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.