Hirtetty mallinukke säikäytti autoilijoita yöllä Vantaalla

Puettu mallinukke oli sidottu kaulasta roikkumaan Kehä III:n yläpuoliselta kävelysillalta Vantaankosken kohdalla sunnuntaiyönä, kertoo paloesimies Risto Kulmala.

–  Se näytti autoilijoille siltä, että joku olisi hirtetty, Kulmala sanoo.

Kulmala arvioi, ettei nukke roikkunut sillalta kuin muutamia minuutteja, koska useat autoilijat ilmoittivat nukesta hätänumeroon puoli kahden aikaan yöllä.

Paikalle hälytettiin pelastuslaitoksen sammutusauto, palomestari, ambulanssi ja poliisipartio.

Tekijästä ei ole Kulmalan mukaan tietoa, eikä poliisi näillä näkymin tutki tapausta.

Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, etteivät tämänkaltaiset tapaukset ole ennenkuulumattomia, mutta ne ovat melko harvinaisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.