Hirvi jäi junan alle ja pysäytti kolme junaa itärajalla

Epäonninen hirvi leikattiin veturin alta.

VR on saanut kaikki junat taas liikkeelle itärajan tuntumassa, jossa intercityjunan törmäys hirveen pysäytti kolme junaa. Törmäys tapahtui Rautjärvellä Etelä-Karjalassa.

VR:n viestinnästä kerrotaan, että ennen iltaseitsemää tapahtuneen törmäyksen jälkeen kesti noin kaksi tuntia, että Helsingistä Joensuuhun matkalla ollut juna pääsi taas liikkeelle. Pelastuslaitos leikkasi hirven pois veturin alta.

Junan kyydissä oli noin 60 matkustajaa.

– Sinne oli jo apuveturi matkalla, mutta tarkistuksen yhteydessä todettiin, että veturi pystyy hyvin jatkamaan matkaa Joensuuhun, josta se sitten ohjataan pesuun, huoltoon ja tarkistuksiin, kertoo viestintäasiantuntija Jenni Manu VR:ltä.

Kaksi muutakin junaa pysähtyi odottamaan raiteiden raivaamista. Intercity Joensuusta Helsinkiin puksuttaa eteenpäin puoli tuntia aikataulusta myöhässä ja Pendolino Helsingistä Joensuuhun tunnista puoleentoista tuntia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Vaaralliset tienylitykset ja kiireiset autoilijat pelottavat ekaluokkalaisten vanhempia – koulunsa aloittava jyväskyläläinen Viivi tuntee reitin koululle jo päiväkotiajalta

Yön uutiskooste: Koulutyö alkaa monissa kouluissa tänään, ydinsukellusvene Kurskin uppoamisesta 20 vuotta

Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia – "Nyt on menty yli sen rajan, missä kohtuudella voi olettaa tämän viruksen pysyvän aisoissa"

Hallitus kokoontuu tänään iltakouluun lomien jälkeen

Koulutyö alkaa monissa kouluissa tänään, ensimmäiset kiirehtivät opintielle jo eilen

Valtiovarainministeriön on määrä saada valmiiksi ehdotuksensa ensi vuoden budjetiksi – neuvotteluissa etsitty keinoja esimerkiksi vientiteollisuuden auttamiseksi

Jyväskyläläinen asianajaja Henry Saleva seurasi humalaista rekkakuskia yli 40 kauhuntäyteistä minuuttia: "Jos olisi osunut kohdalle, olisi varmasti ollut henki pois" – katso video heittelehtivästä rekasta

Opettajien lomautukset alkoivat Karstulassa ja jatkuvat syksymmällä – "Ensi vuoteen haemme muita säästöjä"

Kotijuhlat tulossa ja korona arveluttaa? – lue lääkäreiden ja viranomaisten ohjeet turvalliseen juhlintaan

Rivit, Raitti vai Sylit – nyt kysytään kaupunkilaisten mielipidettä Samulinniityn uudesta asuinalueesta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.