Hoitaja syytteessä pojan puremisesta päiväkodissa

Hoitajaa syytetään viisivuotiaan pojan puremisesta päiväkodissa. Syyttäjän mukaan hän syyllistyi pahoinpitelyyn. Juttua käsitellään tänään Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa.

Syytteen mukaan nainen puri aggressiivisesti käyttäytynyttä poikaa vasempaan olkavarteen toukokuussa 2018. Pureminen aiheutti lapselle kipua ja mustelmaisen puremajäljen. Hoitaja oli tuolloin päiväkodissa määräaikaisena työsopimussuhteisena lastentarhanopettajana. Poliisikuulustelussa hän on myöntänyt purreensa poikaa.

Pojan äidin oikeudelle toimittaman kirjelmän mukaan lapsi puri lastentarhanopettajaa sen jälkeen, kun hänelle oli muun muassa annettu juotavaa nokkamukista. Äidin mukaan poika koki tämän nöyryyttävänä. Äidin mukaan poika koki päiväkodissa muutakin kuormittavaa, mikä lopulta johti siihen että hän hermostui ja puri lastentarhanopettajaa.

Äidin mukaan huoltajalle kerrottiin päiväkotipäivän jälkeen, että lapsi on purrut, häntä on rauhoitettu ja hän on pyytänyt anteeksi. Äiti kertoo huomanneensa puremajäljet pojan käsivarressa vasta illalla.

Puremistapauksen jälkeen poika on äidin mukaan kokenut turvattomuuden tunnetta ja pelkoa tuttujakin ihmisiä kohtaan. Äiti luonnehtii lastaan tavalliseksi, vilkkaaksi pojaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tuppurainen elpymisrahastosta: Suomi vie tavoitteitaan eteenpäin määrätietoisesti, mutta sopu on tärkein

Palokan senioritaloista evakuoitujen jatkoasumista selvitetään maanantaina: Rakennus- ja terveysvalvonta arvioivat, onko koteihin turvallista palata

Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi

Keski-Suomessa raportoitiin sunnuntaina yksi uusi koronavirustartunta

Jyväskyläläisperheen kaksi lasta altistui koronalle Mannisenmäen päiväkodissa – äiti toivoo, että syyllistämisen sijaan muistettaisi riskit: "Eilen käytiin testissä ja nyt odotellaan"

Koronan vahvistama pyöräilybuumi näkyi kesäkuussa myyntipiikkinä – suuria poistomyyntejä ei välttämättä syksyllä nähdä

Sotilaspoliisi jatkaa Palokan senioritalon jälkivartiointia – uudelleen syttymisen mahdollisuutta ei ole vielä täysin poissuljettu

SPR järjesti ruokaa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita Palokan tulipalosta evakuoiduille heti lauantaina – näin sinä voit auttaa

Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia

Sunnuntain jumalanpalvelus lähettiin suorana Tikkakosken kirkosta – katso tallenne

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.