Hovioikeus: Käräjäoikeudella oli toimivalta lakkauttaa uusnatsijärjestöön linkittyvä yhdistys

Turun hovioikeus päätti perjantaina, että Pirkanmaan käräjäoikeus oli toimivaltainen lakkauttamaan Pohjoismainen vastarintaliike -uusnatsijärjestöön linkittyvän yhdistyksen. Pirkanmaan käräjäoikeus päätti lakkauttaa vastarintaliikkeen ja muun muassa sen nettikauppaa pyörittäneen Pohjoinen Perinne ry:n marraskuussa. Järjestö ja yhdistys valittivat päätöksestä hovioikeuteen.

Yhdistys, jonka puheenjohtaja on toiminut Jesse Torniainen, katsoi että Pirkanmaan käräjäoikeudella ei ollut toimivaltaa päättää yhdistyksen lakkauttamisesta, sillä sen kotipaikka on ollut päätöksen aikaan Oulussa ja postiosoite Vantaalla. Yhdistyslain mukaan tuomioistuin määräytyy kotipaikan mukaan. Hovi katsoi, että toisiinsa liittyvien yhdistysten lakkauttamista koskevat asiat voidaan lain mukaan käsitellä samassa oikeudenkäynnissä.

Kyseessä oli osapäätös, jossa käsiteltiin vain käräjäoikeuden toimivaltaa. Varsinaista lakkauttamista koskevaa valitusta aletaan käsitellä hovissa myöhemmin.

Pääkäsittelyn ajankohdaksi on suunniteltu elokuuta 2018.