Hovioikeus alensi tuomiota törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Turun hovioikeus alensi tuomiota 14-vuotiaan raiskausjutussa. Hovioikeuden julkisen selosteen mukaan tekoaikaan 18-vuotias mies raiskasi vuonna 2012 väkivaltaisesti 14-vuotiaan tytön tämän vastusteluista huolimatta. Tyttö oli tullut miehen asunnolle yöksi.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen aiemmin vuoden ja seitsemän kuukauden ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hovioikeus piti kuitenkin tuomiota alentavana seikkana miehen aiempaa vankeusrangaistusta ja laski rangaistuksen vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdotonta vankeutta.

Muilta osin hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion ennallaan. Hovioikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Henkilöauto törmäsi pysäköidyn pakettiauton perään Jyväskylässä

Koronaohjeita päivitettiin: Hengitystieoireiden kanssa ei jatkossa saa mennä kouluun tai päiväkotiin, ellei koronaa ole suljettu pois

Fiilistele ja katso kuvat Kimolan kanavan neitsytpäivästä – jyväskyläläinen elämäntapaveneilijä Timo Mustalampi ajoi sulun läpi ensimmäisten joukossa

Klassikkoteosta ei jaeta enää koteihin – ilmoittautuminen Jyväskylän kansalaisopiston huippusuosituille syksyn kursseille alkaa pian, katso ohjeet

Suomessa kaksi uutta koronakuolemaa, kertoo THL

Äänestyksen hävinnyt ehdokas jätti valituksen – Keltinmäen aluekappalaisen valintaa käsittelee seuraavaksi hallinto-oikeus

Koulut alkavat Keski-Suomessa pääosin ensi viikon keskiviikkona – yhdessä kunnassa jo maanantaina

Pekka Katajan epäillyn murhayrityksen tutkinnanjohtaja vaihtui – ruoriin hyppää kuohuttavasta katoamistapauksesta tuttu mies

Rajavartiolaitoksen vuokra-auton räjähdystä tutkitaan Torniossa

Syyttäjän mukaan United Brotherhoodin johtajaksi epäilty mies piti väkivallalla uhkaamalla huolta siitä, että ryhmä pysyy ruodussa: "Ihmiset selkeästi jopa pelkäävät häntä"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.