Hovioikeus piti Laajasalon murhatuomion ennallaan

29-vuotiaan miehen elinkautinen vankeustuomio pysyi.

Helsingin hovioikeus päätti keskiviikkona antamassaan tuomiossa pitää Helsingin Laajasalon murhatuomion ennallaan. Nyt 29-vuotias mies sai käräjäoikeudessa elinkautisen vankeusrangaistuksen murhasta ja eläinsuojelurikoksesta.

Väkivalta oli oikeuden mukaan alkanut kerrostalon rappukäytävästä, kun mies oli tullut ulkoiluttamasta koiria ja uhri oli tullut hänen luokseen.

Mies oli sitten raahannut uhrin autonsa tavaratilaan, kuljettanut rantaan ja veden äärelle. Hän oli kuristanut uhria ja painanut veden alle.

Hovioikeus arvioi, että tappo on tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Uhri oli pienikokoinen nainen, täysin ulkopuolinen eikä voinut varautua yllättävään hyökkäykseen. Oikeus piti tekoa kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Hovioikeus katsoi myös, että Jukka-Matti Johannes Romppainen oli teon tehdessään syyntakeinen eli ymmärsi tekonsa.

Verityö tapahtui lokakuussa 2014. Hovituomioon voi hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.