Huijarilaskut piinaavat tilitoimistoja –  näin huijarit kalastelevat laskutietoja

Yritysten laskutustietoja haltuunsa saaneet huijarit ovat aiheuttaneet ongelmia tilitoimistoille, kertoo vakuutusyhtiö LähiTapiola tiedotteessaan.

Vahinkoja on syntynyt, kun tilitoimistojen kirjanpitäjät ovat saaneet aidoilta näyttäneen maksutoimeksiannon asiakasyritykseltään. Myöhemmin onkin käynyt ilmi, että asiakasyritys ei olekaan lähettänyt toimeksiantoa. Maksu on kuitenkin suoritettu huijarin tilille, josta takaisinperintä on mahdotonta.

Huijausviesteissä on esimerkiksi kerrottu maksuehtojen muuttumisesta ja pyydetty yrityksen edustajaa täyttämään sähköpostin linkistä avautuvaan kalastelusivustolle Microsoft Office 365 –kirjautumistietoja. Kirjautumistietojen avulla rikolliset ovat saaneet tietoonsa asiakasyritysten laskutustietoja ja sopivan hetken tullen lähettäneet kirjanpitäjälle tekaistuja maksutoimeksiantoja.

Samasta asiasta ovat varoittaneet myös poliisi ja Viestintävirasto.