Hula­baloolle nyt stoppi

Monille freelance-työntekijöille elannon hankkiminen pieninä palasina maailmalta on ollut aina tuttua. Nyt se on tuttua myös reippaasti yli 300?000 suomalaiselle, jotka eivät ole freelancereita, vaan tekevät osa-aikatyötä niin sanotulla nollatuntisopimuksella.

Nollatuntisopimus on sopimus, jonka nojalla kyllä maksetaan työehtosopimusten mukaista palkkaa, mutta viikoittainen työaika voi vaihdella nollasta 40 tuntiin.

Kuvitellaanpa, miltä se tuntuisi.

Tällä viikolla tiedät kahdesta työpäivästä loppuviikolla, ensi viikolla töitä olisi yhtenä päivänä. Sitä seuraavalla viikolla töitä ei ole eikä seuraavallakaan, minkä takia olet jo uskaltanut luvata matkustavas i veljenpojan ristiäisiin.

Seuraavana aamuna työnantajasi soittaa ja pyytää heti töihin parin tunnin varoitusajalla. Samoin ensi keskiviikkona olisi töitä puoleksi päiväksi ja seuraavalla viikolla perjantaiksi, jolloin sinun piti istua junassa kohti Rovaniemeä.

Mitä ottaa, mitä jättää? Mikä on kohtuullinen ratkaisu, kun tarvitset rahaakin? Lapsi kastetaan silti vain kerran elämässä, ja kun jo tuli luvatuksikin.

Ja jos nyt ilmoitat, ettei vuoro kolmen viikon kuluttua perjantaina käy menon takia, tarjotaanko enää töitä, pyydetäänkö enää?

Jyväskyläläisellä Miikka Laukalla, 29, on nollasopimuksista paljon kokemusta. Yhteensä noin 12 vuotta monenmoisissa hommissa ollut Laukka on ahertanut niistä nollasopimuksilla 11 vuotta eli lähes koko ajan.

Tällä hetkellä turva-alalla toimiva Laukka sanoo, että elämä osa-aikatöissä oli ”aivan kauheaa venkslausta”, kun asumistukea, toimeentulotukea tai soviteltua päivärahaa hakiessa ei koskaan tiennyt, onko töitä ja rahaa tulossa vaiko ei.

–?Välillä töitä oli, väliin ei. Jatkuva odottelu kuluttaa ihmistä, vie työhaluja ja ihminen jotenkin puutuu, hän kuvailee.

Vakiduuni-kampanjan aktiivi jyväskyläläinen Mikael Ojomaa, 23, on hänkin kuullut tarinoita osa-aikaisten töistä.

–?Yksi palvelualalla ollut tyttö aloitti työt nollatuntisopimuksella ja sai jonkin ajan kuluttua vakityön. Kun yrityksessä sitten käytiin yt-neuvottelut, tuloksena oli, että tyttö siirrettiin takaisin nollasopimukselle. Samalla kaikki suunnitelmat, jotka hän ehti vakinaistamisen jälkeen tehdä, romuttuivat, Ojomaa kertoo.

Ojomaa itse on ollut kuusi vuotta samassa työpaikassa. Siitä 4,5 vuotta hän on ollut nollasopimuksella.

–?Työmäärä vaihteli rankasti. Sen takia omien maksujen ennakointi oli vaikeaa. Myöskään menojaan ei pystynyt ennakoimaan epävarman työtilanteen takia, hän kertoo.

Operaatio vakiduunilla Ojomaa, Laukka ja muut reippaasti yli 100 aktiivia eri puolilla Suomea ajavat osa-aikatyöntekijöille lakiin takuuta 18 tunnin minimityöajasta viikossa. Se johtaisi työvoiman tasaveroiseen kohteluun työsopimuksesta huolimatta.

Minimityöaika takaisi, että työntekijä saisi edes jonkinlaisen varmuuden tietystä toimeentulosta.

Samoin nollasopimuksellakin töissä olevat saisivat elämän ja työelämän riskitilanteissa sairaspäivärahan ja ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan tapaisen turvan. Minimityöaika takaisi osa-aikaisille myös lomakertymiä eli työehdot tasavertaistuisivat kaikin puolin.

Ojomaa korostaa, ettei Vakiduuni-kampanjaa ole suunnattu osa-aikatyötä tekeviä opiskelijoita vastaan. He saisivat jatkossakin tehdä alle 18-tuntisia viikkoja, jos sitä kirjallisesti vaativat.

Opiskelijoiden ja vaikka osa-aikaeläkeläisten ero muihin osa-aikaisiin verrattuna on se, että heillä on tilanteessa työn lisäksi jo muu taloudellinen turva. He eivät elä pelkällä osa-aikatyöllä.

Nollasopimukset ovat viime vuosina lisääntyneet työelämässä. Noin 16 prosenttia työvoimasta on nyt osa-aikaista, ja asia liippaa ihmisiä ikään ja koulutukseen katsomatta.

–?Osa-aikatyötä tehdään eniten hotelli-, ravintola-, matkailu-, palvelu- ja rakennusalalla, mutta sen käyttö on lisääntynyt myös tavallisessa teollisuudessa vuokratyöfirmojen kautta, Ojomaa kertoo.

Osa-aikatyötä perustellaan usein töiden ja tuotannon kausivaihtelulla sekä tuotannon huippukuormista selviämisellä. Samoin sanotaan, että tietyn minimituntimäärän taatessaan työnantaja joutuisi maksamaan tyhjästä.

–?Mutta jos työntekijän sitouttaminen lisäisikin tuottavuutta ja toiminnan pitkäjänteisyyttä, kun työpaikalla ei tarvitsisi koko ajan perehdyttää ja opettaa uutta väkeä töihin? Osaamistakin pysyisi yrityksen sisällä enemmän, Miika Laukka huomauttaa.

Usein myös väitetään, että nuoret haluavat tehdä keikkatyötä, koska he haluavat tehdä elämässään muutakin kuin työtä.

–?Näin tietysti sanotaan. Mutta jos onkin niin, että nuoret liikkuvat sen takia, ettei heitä ole sitoutettu mihinkään? Laukka kysyy.

Juttu on julkaistu paperisessa Keskisuomalaisessa 14.2.2015.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.