Huono palkka saa opettajat vaihtamaan alaa

Haasteellinen ja vaativa työ saa opettajat vaihtamaan alaa. Joka viides vastavalmistunut opettaja vaihtaa alaa muutaman vuoden kuluttua valmistumisestaan, selviää Mariikka Almialan väitöstutkimuksesta, joka tarkastetaan tänään Joensuun yliopistossa. Alanvaihdon syynä on vaativaan työhön nähden liian alhainen palkka. Myös muun muassa vaativat vanhemmat ja erityisoppilaiden määrä luokissa ajavat opettajat miettimään muita uravaihtoehtoja.

Kyllästyneet tai loppuun palaneet opettajat löytävät uuden paikan aikuisopetuksesta, hallinnollisista tehtävistä tai kokonaan uudelta alalta kuten yrittäjyydestä. Opettajan työ luonnistuu paremmin kokeneelta kuin nuorelta.

Opettajien pysymistä työssään voisi väitöstutkimuksen mukaan edesauttaa työelämävalmennuksella, joka olisi viisainta aloittaa jo opettajan koulutuksen aikana.

Opettajan työuran muutosta on nyt tutkittu ensimmäistä kertaa. Mariikka Almialan tutkimus julkaistiin jo viime vuonna, mutta väitöskirjana se tarkastetaan Joensuun yliopistossa tänään.